3.1.2017

JOULUN JÄLKEEN

Joulun aika alkaa olla lopuillaan ja se näkyy myös selkeästi kotona. Tapaan pitää joulukuusta aina uuden vuoden pyhän yli, sillä se kuuluu mielestäni vuodenvaihteen juhlintaan. Kaksi lämmintä juhlaa lyhyen ajan sisällä. Joulukuusen lähteminen on ehkä se näkyvin juttu, sillä muuten koristus on meillä vähäistä. Tai ainakin siinä vaiheessa se on maltillista. Korjasin nimittäin ennen uudenvuoden mökkireissua kaiken muun jouluisen pois, paitsi kuusen. Vuosi vuodelta vähennän koristeita ja keskityn nykyään enemmän pöytäkoristeisiin. Niinpä en voinut vastustaa näitä söpöjä pikkukuusia, kun näin ne alessa.



Yksi paperitähti meillä vielä roikkuu olohuoneessa, sillä siellä näyttää muuten melko orvolta. Verhotangot saadaan vasta uusien ikkunoiden jälkeen ja sitten saan toivon mukaan järjestyksen kuntoon.

Joulun jälkeen tunnen usein tyhjyyttä ja haikeutta. On toki mukava tavata sukulaisia ja juhlistaa joulua sekä uutta vuotta läheisten kanssa. Niin paljon kaikenlaista ja ihmisten tapaamista. Ehkä se on tällä kertaa ollut runsas matkustelu, sillä olimme useaan otteeseen reissussa joulun aikaan - ennen ja jälkeen.


Joulun jälkeen myös päivät tuntuvat valoisimmilta ja tietysti talvipäivän seisauksen jälkeen päivä pitenee. Kuusen paikka on nyt hyvin tyhjä ja toisaalta avoin mahdollisuuksille. Pieni korkea sivupöytä sopisi tuohon täydellisesti.




Lastenhuoneessa saa vielä kuusi loistaa. Luulenpa, että keräilen viikonloppuna nämä viimeiset jutut pois odottamaan seuraavaa sesonkia. Nyt on nimittäin niin, että uuden vuoden päivänä kaaduin pahasti jäällä ja löin selkäni sekä käden maahan kovaa. Kuin ihmeen lailla en murtanut yhtään luuta, vaikka keuhkoista lähti ilmat hyvin tuntuvasti. Onni oli myös matkassa enkä lyönyt päätäni jäähän, vaikka kaikki todennäköisyydet olivat siinä. Uusi vuosi siis käynnistyi vähän kipeänä ja yritän nyt vähän lepäillä, vaikka tekisikin mieli todella paljon siivota ja järjestellä paikkoja. Sitä odotellessa, nautitaan vielä hetki!

Onnellista vuotta 2017!











2 kommenttia:

  1. Täällä samoja tuntemuksia, kun on joulu kerätty pois. Meillä ei edes varsinaista kuusta ollut ja silti tuli aika tyhjä olo, mutta toisaalta täytyy myöntää, että nautin tästä, kun on taas tilaa hengittää. :D

    Pikaista paranemista sinne, onneksi ei käynyt pahemmin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä totta, toisaalta voi vuosittain aloittaa "tyhjältä" pöydältä. Ainakin siltä tuntuu, kun joulu näkyy kuitenkin niin paljon kodissa. :)
      Kiitos, kyllä tämä tästä taitaa pian helpottaa! <3

      Poista

Kiitos, kun jätit viestin!