26.7.2016

KESÄINEN TUNNELMA OLOHUONEESSA

Helteitä on pidellyt - se tuntuu sisällä saakka. Koti on nyt pirteän kesäinen, raikas ja kevyt sisustukseltakin. Pidän vähäeleisyydestä, mutta kaipaan kuitenkin jotain kodikasta ympärilleni. Tyylini on siten rikottua minimalismia?


Meillä on nyt vain pari mattoa lattialla ja varastossa odottelee yksivärinen, joka saattaa tulla raidallisen tilalle. Tahtoisin Ikean mustavalkoisen maton ruokailutilaan, sillä se kokoaa tilan kivaksi kokonaisuudeksi. Matto on kooltaan sen verran suuri, että pöytä ja 4-6 ruokatuolia mahtuu oikein mainiosti maton päälle. Ruokailutila on muutenkin niin valkoinen, että matto tuo siihen lisää särmää. Haluaisin meille tumman, puunvärisen ruokapöydän. Oikeankokoista on ollut todella haasteellista löytää ja olenkin siitä kirjoittanut aikaiseminkin. Edelleen muut hankinnat kiilaavat kuitenkin pöydän eteen.


Siirsin pienemmän PS-kaapin portaiden alta pois, se on nimittäin matkalla varastoon arkistointitarkoitukseen. Halusin Iittalan Vakka-laatikoille näkyvän ja oman paikan. Ne sopivat koon puolesta myös portaiden alle. Tässä on jujuna se, että haluan imuroinnin sujuvan helposti eli tänne ei voi tuoda paljoa tavaraa.


Olohuone tuntuu muuten olevan nyt eräänlaisessa säilytystilassa, sillä pihalla olevia pehmusteita ja tyynyjä täytyy nostella yöksi suojaan. Osa mahtuukin katoksen alle, mutta ne saa paremmin järjestykseen kun osan nostaa suosiolla sisälle. Siivoaminen on muuten helpottunut paljon, kun sohvan paikka palautettiin oven viereen. Hiekka jää nyt sohvan taakse eikä kantaudu ympäri huonetta. Tähän kohtaan voisi myös hankkia pienen, siron kynnysmaton vaikkapa mustana tai tummansinisenä. Mistähän voisi löytyä sopiva?

Aurinkoista iltapäivää!





2 kommenttia:

Kiitos, kun jätit viestin!