29.5.2016

VAALEASÄVYINEN LASTENHUONE








Lastenhuoneesta on kyselty kuvia jonkin verran, joten ajattelin laittaa nyt pari uutta kuvakulmaa tänne blogiin. Aikaisemmin en ole juurikaan kuvaillut tätä pitkää seinää, joka näkyy alimmassa kuvassa. Syy on yksinkertainen eli saimme hankittua tähän reilun vuoden vanhaan kaappiin ovet vasta nyt. Kyseessä on Ikean PAX-vaatesysteemi, joka on palvellut jo reilun vuoden päivät. Huoneen ilme muuttui välittömästi, kun saimme kaapin tavarat ovien taakse piiloon. Aivan ihanaa, kun pala kerrallaan koti alkaa olla valmis ja remontin osuus pienenee. Sellaisia pikkuhommia, kuten kattolistojen maalaus ja pikkulistojen kiinnityksiä on vielä tässäkin huoneessa tekemättä. Meille on tulossa ehkäpä myös uudet ikkunat tällekin puolella taloa, joten sehän muuttaa ilmettä myös (mikäli taloyhtiössä päätetään uusiminen). Parvekkeen maalausurakka odottelee myös, joten kyllä sitä työsarkaa riittänee vielä toviksi. Piakkoin pihajuttuja, sillä suunnalla aletaan päästä jo toimiin!

Mukavaa sunnuntaita!




27.5.2016

WEEKEND










Mistä parhaat hetket syntyvät? Uskallan väittää, että monenlaisista asioista. Variaatioista. Monipuolisuudesta. Erilaisuudesta. Lähdin pohtimaan hyviä aineksia viikonlopun viettoon. Päädyin tuttuun ja turvalliseen, ehdottomasti mieleisimpään ruokaan eli sushiin. Viikonlopusta on tulossa edelleen työntäyteinen, sillä rästihommia on monenlaista ja käymme viimein suunnittelemaan tarkasti pihaa. Etupihan kiveys on vielä täysin avoin, tuleeko tasainen laatta, värisävyt ja lopulliset mitat. Pesin viikolla parveketta sekä kalusteita nimittäin siitepölyä on paksut kerrokset aivan joka paikassa. Allergia on jotain aivan käsittämätöntä, toivotaan että helpottaa pian. Pieni sadekuuro ei siis tekisi yhtään pahaa.
Toivottelen ilta-auringosta hyvää viikonloppua! Huomenna vuorossa lastenhuonetta teidän lukijoiden toiveesta!






26.5.2016

KEVÄINEN MAKUUHUONE


Makuuhuone ja uusi säilytysjärjestelmä on aihealue, mitä on paljon toivotto. Ajattelin kertoa teille nyt lyhyesti uudesta vaatekaapista, mikä asennettiin jokin aika sitten. Tarkoituksena on hankkia vielä lisää laatikoita ja muuta tarviketta järjestyksen saamiseen. Niistä ehkäpä tuonnempana lisää. Tyylini on joka tapauksessa pysynyt samana eli hyvin vaalea look skandinaaviseen tyyliin. 






Homma toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että meille molemmille on oma puoli tässä korkeassa kaapissa. Minä auliisti kuvasin nyt omaa puoltani. Miehellä on vastaavanlainen kokoonpano ilman tuota lasihyllyä ja ylintä vetolaatikkoa. Tankotilaa on hänen puolellaan enemmän pituussuunnassa, joten säilytän muutamaa mekkoani sillä puolen. Muuten tässä toimii kristillinen tasajako eli fifty-fifty on tila jaettu. En voi sanoin kuvailla, miten tyytyväinen olen ollut tilaviin laatikoihin ja siistiin ilmeeseen, minkä klassisen yksinkertainen kaappi tuo. Paitoja mahtuu reilusti vierekkäin ja meillä taitaa olla vielä hyllytilaa täyttämättä. 


Ylin vedettävä hylly on tällainen matala, lokeroin varusteltu kangaspäällysteinen tila pienille asioille. Säilytän tässä mm. joitain koruja ja hiuskoristeita. Tuntuu, että nykyään kaikella on paikkansa enkä hukkaa enää tavaroita (ainakaan niin helposti).








Vaatekaappi lohkaisi melkoisen palan makuuhuoneen tilasta, joten päädyttiin kompromissiin yöpöytien kanssa. Hankimme miehelle vielä oman combon mustana kun sellainen tulee vastaan. Loppujen lopuksi jonkinlainen järkevyys tilan käytössä täytyy säilyä eli liian ahdasta ja viereen tungettua kaikki ei saa olla. Toisaalta componibilin säilytystila on mitä mainioin ja sinne saa todellakin kirjat, käsirasvat ja puhelimen laturit talteen.
Nyt uupuu enää pimennysverhot kesäksi. Tämä meidän pieni soppi on oikea aurinkohuone aikaisesta aamusta aina iltaan asti. Valoa ei puutu!

Postailen seuraavaksi teille lastenhuoneesta samaan syssyyn, niin päästään ihan toisiin aiheisiin! Tässä pihanlaitto alkaa tulla ajankohtaiseksi ja sen tiimoilta löytyy monenlaista. Ihanaista illan jatkoa!













22.5.2016

SKANDINAAVINEN KEITTIÖ


Yksi lempparipaikka kodissamme on ehdottomasti keittiö. Kaikessa keskeneräisyydessään paikka on kaunis, kotoisa ja hyvin viihtyisä. Suunnittelimme itse keittiön tähänkin kotiin ja tällä kertaa tehtiin enemmän itse, sillä mieheni hoiti myös asennuksen itse (sähkötöitä lukuunottamatta).  Jaksan toistella tätä, mutta siis nuo viimeiset viimeistelytyöt ovat edelleen tekemättä. Tämä viikonloppu oli varattu tällekin puuhalle, mutta kappas kappas aika ja muut ilmaantuneet asiat kiilasivat edelle ja hommat viivästyivät. Tarvikkeet on kuitenkin hankittu, eli toivon mukaan saadaan hommat vietyä loppuun vielä piakkoin. 



Olen tykästynyt todella paljon Ikean laatikkosysteemeihin, joita hankittiin tähänkin köökkiin tarpeiden mukaan. Tila on siitä haasteellinen, että seinälle sijoitetut mikro ja uuni lohkaisivat ison osan pöytätasoa ja kulmaan jäi hassu pieni kohta. Halusin kahden kapean laatikkorivin sijaan yhden suuren laatikon ja pikkuruisen apteekkarin kaapin. Tämä kyseinen pikkukaappi on ollut toimiva ja käytännöllinen liesitason vieressä. Säilytän siellä kahvia, öljyjä, mausteita, suurusteita ja muutamaa pastaa. Tähän massiiviseen kahteen laatikkoon (+ kahteen piilolaatikkoon) mahtuu todella paljon säilytystavaraa.








Grillikausi on meilläkin avattu jo ajat sitten ja kokkailu on jäänyt sisällä vähemmälle. Tykkään, että kotona on paljon tuoreita raaka-aineita ja yrttejä. Tyttärenikin tokaisi, että kyllä meillä on kodikasta kun kasviksia on paljon. Yrttipuskia meillä on harrastettu jo yli kymmenen vuotta. Ne tuovat sitä jotain vaaleaan keittiöön. Pian tässä valmistuu kasvislisäke itsetehtyjen hampurilaisten kylkeen. 

Laitan lisää kuvia, kun saamme valmista. Kattolistat ja seinät ovat vielä maalamatta, myös muutamia kiinnityksiä täytyy parannella sekä tehdä paikkaustyötä. Kyllä se tästä, aloitus on joskus vaikeaa... Varmaan arvaatte..


19.5.2016

ARKI


Kyllä se näin on, että arki on vienyt mennessään. Kesä tulee, aurinko paistaa ja mieli on turtunut monessakin mielessä. Kotona on moni juttu edennyt ja alkaa viimein olla sellainen tunne, että remontti saadaan valmiiksi. Makuuhuoneiden vaatekaappien valmistumisen jälkeen moni asia on hellittänyt ja onhan se vaikuttanut arkeenkin. Yksi iso asia on siisteys, sillä tavarat tarvitsevat paikkansa ja toimivat säilytyssysteemit ovat hurjan tärkeät! Enää uupuukin eteinen ja sisävarasto, jonka jälkeen pitäisi kaikella olla paikkansa. Sisähommat saavat kuitenkin pian taukoa, kun kohta on aika jo kuopsuttaa pihaakin kuntoon. Meidän takapiha on lähes koskematon, mitä nyt puita on kaadettu ja pensaita revitty. Lähtöpassit saa myös meidän kehno pensasaita, joka on tarkoitus korvata tuija-aidalla. Pihasuunnitelmista lisää, jahka pääsen kokoamaan ideoita yhteen. Välineitäkin on kait jo pakko hankkia, sillä harjalla ja haravalla ei pitkälle pötkitä. Kuka tietää, jos vaikka meillä olisi pian terassikin tehty?

7.5.2016

KULLAN KIMALLUSTA


Kevätkoti oikein kimaltelee kilpaa auringonsäteiden kanssa, sillä satuin tekemään muutaman oikein kivan löydön. Nykyään ostan hyvin harvoin mitään, mutta selvästi tämä kevät ja kesän tulo ovat innostaneet somistamaan kotia. Kevät on pidemmän aikaa ollut jo sellainen virstanpylväs, jolloin on tarkoitus kartoittaa tekstiilivarastot ja päivittää pyyhkeet ja sen sellaiset. Tänäkin vuonna suloista kääräistiin pakettiin ja tuolla ne odottavat nyt pesua. Ajattelin vilauttaa kuitenkin ensin näitä kimaltavia juttuja, joita laitoin olohuoneeseen. Joku lukija saattaakin muistaa, että innostuin messingistä ja kullansävystä joitain vuosia sitten. Ekat hankinnat olivat ne kuuluisat Nappulat tuolloin ja ovatpa edelleen vakiokauraa pianon päällä.


Kultainen kynttilälasi on kaunis valkoisten joukossa marmoripöydällä. 




Pienissä määrin kulta ja messinki tuo mielenkiintoa ja investoinnit pysyvät kohtuullisina. Kynttilää tuskin raaskin ihan vielä polttaa, katsellaan nyt ainakin tovi. Alkusyksyllä tämä voisi olla kaunis myös lyhdyn sisällä.

Pian aloitetaan pihan laitto. Meillä on terassisuunnitelmat tekeillä ja aidastakin olisi tarkoitus päättää pian. Tänään saatiin alakerran vessaan uusi ovi ja eteisen ilme siistiytyi kertaheitolla. Kohtahan se on tuokin valmis! Tässä kun vielä tovi tuumaillaan, että mistä seuraavaksi jatketaan. Kuullaan taas pian!