16.4.2016

ARKI VIE MENNESSÄÄN


Kauniit aurinkoiset päivät, kuuraiset autonlasit auringon noustessa, hektiset työpäivät ja tasaisen paksu arki kiireineen. Kevään mittaan olen tuumaillut, onko blogini tullut päätökseen? Aina pienin väliajoin innostun kirjoittamaan jostain aiheesta pintapuolisen silauksen. Mitä tapahtui ja mihin tie vie? Alkuvuosi on ollut mullistusten aikaa, ehkä enemmän omassa mielensopukoissa kuitenkin. Ei, emme ole muuttamassa tai perhekoko ei ole vaihtumassa suuntaan tai toiseen. Olen kuitenkin käynyt omassa mielessäni paljon läpi ja yksi tärkeä juttu on ollut oman itsensä löytäminen uudella tavalla. Puolisona olemisen rinnalle on kasvanut yhtenä vahvana tekijänä äitiys ja vanhemmuus. Nyt kun pikkulinnut pyrkivät jo pesästä ulos ihmettelemään ja harjoittelemaan lentämistä, olen tuntenut tyhjyyttä. Tietyllä tapaa nämä ovat positiivisia ajatuksia, vaikka onhan se iso asia kun lapset kasvavat ja elo muuttuu pysyvästi toisenlaiseksi. Tarkoitan tällä sitä, että lapset ovat todella jo omatoimisia, itsenäisiä ja äidinrooli korostuu nyt toisella tapaa. Koen, että olen saanut oppia näistä rakkaista kullanmuruista aivan uusia puolia ja puhkun intoa, kun he kokevat ja oppivat uutta. Samalla tahtoisin peitellä heidät piiloon kylmältä maailmalta ja suojella haurasta kuorta, joka heitä vielä suojaa. Vanhemmuus on ihmeellinen asia.


Nyt kun tyttäremme ensimmäinen kouluvuosi lähenee loppuaan, huomaan tuntevani ainutlaatuista ylpeyttä. Tytär on kasvanut hurjasti niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Miten paljon olemmekaan tehneet työtä, jotta tämä ihana yksilö saisi parhaat mahdolliset eväät omaan elämäänsä ja nykyhetkeen. Hitto vie tuo tuskallinen tehtävä ottaa joskus harteille, mutta silloin ajattelen aina, että tältä eläminen tuntuu. Ihanaa ja kamalaa samalla kertaa. Olisihan se tylsää, jos elämä olisi yhtä tylsää tasapaksua taapertamista. Toinen pienokaisemme aloittaa syksyllä esikoulun ja hän olisi mielestään valmis jo ensimmäiselle luokalle. Olen kuitenkin melko vakuuttunut, että eskari on hänelle oikea paikka. Piru vieköön, jos tässä kohtaa erehtyy. Toisellekin neitokaiselle tahdon parhaat eväät matkaan. Eskaria odotetaankin jo meillä niin innoissaan! Minun arki on siis nykyään hyvin erilaista kuin esimerkiksi kaksi vuotta sitten. Kaukana ovat ne ajat, kun keho ja mieli olivat koko ajan jännitystilassa, valmiudessa huolehtimaan aivan kaikesta kellon ympäri ja vieläpä kahdesti vuorokaudessa! Uudenlainen elämänrytmi on nopeatempoinen, mutta tuntuu erilaiselta. On tullut aika miettiä, mitä tahtoo itse työskennellä? Tällä hetkellä ahmin arkea hullunlailla, sillä siihen on löytynyt hyvä tasapaino. Ehkäpä sieltä pian alkaa löytyä aikaa myös omiin harrastuksiin? Yhtä kaikki, elämä on ihanaa ja aivan mahtavaa, kun on joku kenen kanssa sen jakaa. 

Jaksamista arkeenne ja mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun jätit viestin!