9.8.2015

Vantaan asuntomessuilla






Terveisiä asuntomessuilta! Pääsin kuin pääsinkin lauantaina Vantaan asuntomessuille Kivistöön. Päivä oli oikein mukava ja oli huikeaa päästä kurkkimaan uusia ja erilaisia taloja. Olimme mieheni kanssa kahdestaan liikkeellä ja siitä huolimattakaan emme jaksaneet kiertää kaikkia taloja. Paljon jäi siis näkemättä, vaikka olemme yhtä kokemusta rikkaampia. Tämä oli ensimmäinen kerta minulle asuntomessuilla ja ihan antoisa, vaikka jäin miettimään jäikö jotain sävähdyttävää näkemättä?

Kuvia tuli otettua paljon ja tuntuikin päivän jälkeen, että pää oli aivan tyhjä. Välillä tahti tuntui olevan nopea talojen sisällä ja mietin, että jotain jää vielä hoksaamatta. Siksi napsinkin kuvia mahdollisimman paljon, jotta voin palata jälkikäteen tunnelmiin ja miettiä yhdessä miehen kanssa ideoita. Siinä mielessä oli todella mukava päästä miehen kanssa kahdestaan kiertelemään, kun saimme keskittyä täysin taloihin. Päivä oli todella kuuma ja hellerajakin paukkui reippaasti rikki. Ilma olikin aika hiostava jo iltapäivällä ja siitäkin syystä päätimme jättää loput taloista kiertelemättä. Tällä välin tyttäremme olivat päässeet ystäviemme kanssa (joilla olivat hoidossa) uimaan ja heillä oli ollut hurjan hauska päivä!

Kiinnostaisiko teitä nähdä lisää messukuvia vai joko niitä on katseltu riittävästi? Ajattelin tehdä vielä muutaman postauksen aiheesta, sillä kaikkia kuvia on turha mahduttaa yhteen postaukseen. Nyt kutsuu kesäinen ilma ulos, joten palaillaan taas piakkoin!


5 kommenttia:

  1. Laita vaan kuvia tulemaan, kun itse en noille messuille pääse. Kiva, kun sinä kerkesit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kuvista on iloa. Eipä siinä tohinassa ehtinyt joka käänteessä kovinkaan paljoa keskittyä, niin kuvista huomaa itsekin yksityiskohtia paremmin. Harmi, ettet itse pääse messuille tällä kertaa.

      Poista
  2. Kiva että pääsit messuille! :) Minäkin kävin torstaina ja n. puolet kohteista ehdimme kiertää. Messuilla olisi pitänyt olla melkein 2 päivää, että olisi ehtinyt kunnolla kiertää kaikki. Ja oli vähän turhan kuumakin, vaikkei saisi valittaa.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, vaikka alkuun näyttikin siltä ettei mahdu aikatauluun. :) Joo kahden päivän aikana olisi luultavasti nähnyt enemmän, sillä ainakin tuo lauantaipäivä tuntui vilkkaalta ja väkeä oli välillä tungokseksi asti. Mutta kyllä oli mukavaa. :)

      Poista
  3. Lisää kuvia vaan! :) Niin kaunis tuo ensimmäinen kuva.

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit viestin!