3.6.2015

Valkoiset pallot

Kuurosateita, harmaata ja auringon pilkahduksia. Kova tuuli piiskaa vettä melkein sisälle saakka, jos ikkunoita yhtään avaa. Miten täydellinen päivä sisällä lekotteluun. Oltiin viikonloppuna reissussa ja eilinen päivä menikin siivotessa ja pyykkiä pestessä. Tänään olen hiukan keskittynyt sisustusjuttuihin ja järjestellyt tavaroita. 

Alakerran ainoa ja varsinainen valaistus on ollut kattovalaisin, jota ei oikeastaan kesäaikaan käytetä. Iltaisin on kuitenkin hämärää, sillä tässä on paljon korkeita puita ympärilla ja aurinko taitaa muutenkin jäädä naapurin talon taakse. Jonkinlainen tunnelmavalaistus siis tarvitaan ja melkein alusta asti täällä onkin ollut mustat pallovalot Granitista. Hiukan ehkä kypsyttää jo muuttumattomuus olohuoneessa, joten askartelin aikani kuluksi valkoiset pallot toisen peilin päälle.


En keksinyt viisaampaa paikkaa ja lattialtahan nuo ei juurikaan erotu. Lipaston päälle saattaisivat ehkä sopia, mutta saa nyt hetken olla tässä josko vaikka paikkakin muuttuu. Alunperin ostin nämä meidän keittiöön ja oli tarkoitus hiukan joulua silmällä pitäen ne sinne laittaa. Näin  ne suunnitelmat muuttuvat.


Muutoksen kaipuu alkaa enteilemään sellaista, että kohta on mattokin menossa vaihtoon. Harmaata sohvaa haaveilen jo todella kovasti. Olohuoneen pöytänä Hay on liian pieni (pienempi koko) ja olen melko varma, että haluaisin joko puunväriä tai sitten jotain suurempaa rykelmää. Olohuone on aika paljon pidempi kuin edellisessä kodissa, joten se kaipaa mielestäni kalusteita hiukan eri mittasuhteilla.


Varattiin kesän matkakin, joten tyttärille piti hankkia myös omat matkalaukut. Pienemmälle löydettiin jo söpö koiralaukku, mutta kouluun lähtevälle onkin sitten hankalampi löytää kivaa. Siis hänen mielestään kivaa, ei liian vauvamaista. Reissuun on vielä aikaa, mutta on mukava aloittaa jo suunnittelu, mitä tarvitaan mukaan. Matkustus helpottuu vuosi vuodelta, vaikka mitään sen kummempaa ei ole muuttunut. Vuoden aikana tytöt kuitenkin kasvavat ja kehittyvät niin paljon, että esim. keskustelu ongelmatilanteessa sujuu jo paljon paremmin. Tosin suuremmilta havereilta ja ongelmista on selvitty vähällä, ruokavalio tuottaa vielä enemmän ennakointia ja varautumista. Innolla siis odotellaan jo tämän kesän reissua.

4 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä niin ihanan valoisaa :)

    Oih, matkustelu on niiin ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S <3 Kyllä, matkustelu on lähellä sydäntä ja aina yhtä upeaa päästä näkemään uusia paikkoja.

      Poista
  2. Harmaata, tuulista ja sateista täälläkin! Mihis meinasitte lähteä reissuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista, mutta nyt täällä onneksi on jo tuuli hellittänyt ja paistaakin.
      Varattiin perinteinen Tukholman risteily. Tekisi mieli lähteä myös välimerelle Turkkiin tai Kreikkaan, mutta taitaa olla viisainta säästä sentit taloon. Tuttua Tukholmaa siis kiertelemään. :)

      Poista

Kiitos, kun jätit viestin!