15.4.2015

Vanha pöytä


Tytön piirustusnurkkaus siirtyi lastenhuoneen muutoksen myötä keskemmäs seinää. Haluttiin, että pöytä on seinää vasten ja tulevaisuudessa siihen voisi laittaa myös valaisimen. No, toistaiseksi sähkötyöt ovat vielä kesken, mutta mies on tehnyt jo valmisteluita. Nyt kun vaatekaappi on asennettu, niin paikan varmistuttua sähkörasian voisi asentaa kaapin viereen. 


Sain Raamiin.fi - liikkeesta ihania printtejä viime kesänä, joista kirjoittelin Printtejä - postauksessa. Nyt kun olemme viimein päässeet asettumaan taloksi näin jälkijunassa, niin kauniit kuvat ja julisteet pääsevät esille niin kuin ajattelin. Taustalla oleva aakkosjuliste on näkynyt blogissa aikaisemminkin ja se on tyttöjen sekä äitin suosikki. Tämä ja monta muuta kivaa julistetta löytyy verkkokaupasta, johon myös yksi valokuvani pääsi. Yllätyin iloisesti yhteydenotosta ja haluan kiittää vielä tätäkin kautta!


Tähän rakentuu tulevalle koululaiselle oma rauha ja paikka, missä voi piirtää ja tehdä läksyjä. Tarkoitus olisi vielä laittaa muutakin seinälle, kun päästään tytön kanssa suunnittelemaan tarkemmin. Lastenhuoneen muutos nimittäin osoitti, että tytöllä on jo selvät mielipiteet ja halu sisustaa yhdessä äidin kanssa. Kyselipä hän jo omia sisustuslehtiäkin...

3 kommenttia:

  1. Miten ihana pöytä! Erityisesti jalkojen muoto ja sympaattiset vetimet viehättävät. Aakkosprinttikin sopii niin mainiosti yhteen pöydän kanssa. Kyllä kelpaa tuossa läksyjä lueskella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KaisaJ. Itsekin ihastuin pöydän jalkoihin. Pöytä on itseasiassa vanha kampauspöytä ja meillä on siihen kuuluva peiliosa jemmassa. Siron kokonsa puolesta ajattelin, että pöytä voisi sopia lapselle hyvin kirjoituspöytänä. Myöhemmin tarvitaan sitten lisää tilaa, mutta nyt tuo menee hyvin vielä.

      Poista
  2. Todella ihanan näköinen työpiste. Kaikkea kaunista!

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit viestin!