24.4.2015

Juhlasesonki


Kevät on yhtä juhlan aikaa. Tästä oikeastaan alkaa eräänlainen juhlasesonki, vaikka meidän perheeseen kuuluu juhlintaa enemmän tai vähemmän pitkin vuotta. Kevät on kuitenkin minulle eräänlaista juhlien aikaa ja siitä päästäänkin kesään, jolloin on yleensä luvassa monenlaista aihetta pirskeiden pitoon. Perhepiirissä vietetään syntymäpäiviä, usein myös valmistujais- tai rippijuhlia on tiedossa. Jos suurempia juhlia ei ole näköpiirissä, voi olla hyvä hetki järjestää vaikkapa puutarhapiknik ystävien tai perheen kesken. Rippijuhlia tai ei, meidän kesätyttö varmistaa kuitenkin sen, että ainakin muutamat juhlat vietetään kesässä, sillä hänen nimpparit on heinäkuussa.

Ensi viikolla vietetään jo vappua ja siitä ei ole pitkä matka äitienpäivään. Ensimmäinen vappu uudessa kodissa ja nyt jo mietin, olisiko aika pitää piknik kotona? Koska nimipäiväni sattuu vapun tienoille, meillä on usein juhlittu vappua valmistamalla kunnon juhlatarjottavat ja tytöt ovat viimeisinä vuosina olleet ahkeria koristelijoita. Äitienpäivään mietin myös pitkää brunssia ja jos säät sallivat, voisi päivää viettää myös pihalla.


Huomenna olisi luvassa Indiedaysin Inspiration Day sekä Blog Awards ja itsekin olen menossa ainakin käymään päivätapahtumassa. Nyt alkaa siis olla aikamoinen juhlamieli ja pikkuhiljaa pukkaa vaatekriisiäkin päälle, vaikka kuvittelin jo tietäväni mitä aion pukea päälle. Miten se jääkin aina viimetinkaan?

Toivottelen siis kaikille riemukasta ja hyvää viikonloppua!

(Kuvat: Arabia, Fiskars, Hackman, Iittala)

4 kommenttia:

Kiitos, kun jätit viestin!