14.3.2015

Yläkerran välitila

Tässä talossa ei juurikaan hukkaneliöitä ole. Pohjaratkaisu on toimiva ja yksi tärkeä ostopäätökseemme vaikuttanut seikka. Minulta on pyydetty pariin kertaan asuntomme pohjapiirrustusta ja yritän jossain vaiheessa saada postailtua siitäkin. Tällä kertaa esittelen kuitenkin pienen tilan, jonka merkitys voi tuntua vähäpätöiseltä, mutta käytännöllisenä ihmisenä olen yrittänyt ottaa tästäkin kaiken hyödyn irti. Tilaan on vielä suunnitelmia, mutta asteikolla se on häntäpäässä, joten tyydymme nykyiseen ratkaisuun.


Tilaa ei ole kuin muutama neliö, mutta tuohon mahtuu kuitenkin pieni lipasto tai penkki. Parhaiten tähän sopisi jokin kartellin kuultava kaluste, mutta se on vielä mietinnän alla. Mittauksiakin pitäisi tehdä ensin. Tila toimii oikeastaan eteisenä joka suuntaan, makuuhuoneisiin, kylppäriin, vessaan ja alakertaan.


Juuri nyt tässä on pyykkijuttuja ja tason päälle taittelen aina lapsille vaatetta, mitä vievät itse paikoilleen. Tilaa ei todellakaan paljoa ole, mutta saa nyt jotain käsistään pois.


Korissa on pellavatyynyliinat. Ostin joulun jälkeen suuret Finlaysonin valkoiset pellavatyynynpäälliset, mutta en ole löytänyt vielä riittävän suuria tyynyjä. Nämä ovat tulossa makkariin ihan koriste/petaustyynyiksi, kun löydän jostain ne tyynyt. Olen päässyt viimeaikoina niin vähän kaupoille, että täytyisi varmaan laajentaa ostosreissuja.



Huonekuusi 1/3 eli ainoa, joka selvisi tästä talvesta hengissä. Ei ehkä paras paikka, mutta valoisa ja kuusi on viihtynyt tässä. Kaksi muuta ei valitettavasti selvinnyt ja nyt yritän pitää tämän hengissä. En tiedä, mutta onko huonekuusella samanlainen juttu, ettei tykkää siirtämisestä? Joskus kuulin, että orkidean paikka on siinä, mihin sen ensin laittaa. Jos sitä siirtelee paikasta toiseen, niin vaarana voi olla, ettei enää menesty. En tiedä, missä juju piilee? Toivotaan, että tämä säilyisi ensi jouluun.

2 kommenttia:

  1. Hyvä ajatus tuo välitilan hyötykäyttö, helposti tuollainen eteistila jää vain sitä läpikulkua varten.

    VastaaPoista
  2. Välitilan ja aulan hyötykäyttö ja sisustus ovat kyllä maailman vaikeimpia, mutta ihanasti olet onnistunut <3

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit viestin!