13.3.2015

Kotikeittiön tyylikkäät apulaiset


Sain jonkin aikaa sitten yhteistyön merkeissä Fiskarsilta tarpeellisia työvälineitä kotikeittiööni. Näille onkin ollut tarvetta ja tuo taittuva veitsi on päivittäisessä käytössä. Enää ei tarvitse repiä kynsiä pilalle, kun tarvitsee avata paketteja tai leikata jotain muuta, esim. oksia. Siron lapion ajattelin ottaa piakkoin käyttöön, sillä keittiön valmistuttua yrttipuuhatkin ottavat nyt paremmin tuulta alleen.



Säilytän niitä yrttipurkissa - mitäs sitä suotta kauniita välineitä piillottamaan. Niillä on myös oma pussukka, jos haluaa laittaa silmistä pois. Siinä on kätevä myös kuljettaa vaikka mökille tai reissuun tarvittavat välineet.


Kevään kunniaksi kaivoin myös nämä lahjaksi saamani (yhteistyö) Iittalan ihanat keittiöliinat. Nämä ovat pehmeimmät ja laadukkaimmat liinat, mitä minulla on ollut. Nämä tuovat kevään ja ovat iloinen väriläiskä keittiössämme. Keväisiä liinoja on myös toisessa sävyssä, jos punainen ei ole oma juttu.




Jokos olette muuten laittaneet pääsiäisruohoja kasvamaan? Olen perinteisesti tässä liian ajoissa tai myöhään liikkeellä. Harjoitusversio jos onnistuu etukäteen, niin varsinaiset ruohot jäävät tyngäksi. Kertokaan niksejä, jos teillä on jotain varmoja konsteja.

Ja muistutan vielä, jos et ole osallistunut vielä kevätarvontaan, niin maanantaihin asti on aikaa käydä ottamassa osaa. Palkintona on laadukas puutarhavälinesetti onnekkaalle. Pääset arvontaan tästä.

Hyvää viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Tosi kaunista! Selailin blogiasi kun tänne eksyin, ja taidan eksyä uudelleenkin :) Ihana <3 Jos kiinnostaa niin käy kurkkaamassa omaa blogiani osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
    Kommentit ilahduttavat ja lukijaksikin saa alkaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amanda ja tervetuloa blogiini! <3
      Täytyypä käydä kurkkaamassa blogiasi, kiitos linkistä.

      Poista

Kiitos, kun jätit viestin!