11.12.2014

Punaiset marjat


Punaiset marjat kuuluvat jouluuni kuin nenä päähän. Vanha sanonta mukaeltuna - niin totta. Monessa paikassa tunnelmoidaan jo joulua ja ollaan joulumielellä liikkeellä. Oma fiilikseni lässähti viikonloppuna ja on ollut muutenkin aika hataralla pohjalla. Onhan näitä hetkittäisiä innostumisia ollut, mutta jostain syystä pidetään nyt matalaa profiilia. Joulukuu on oikein kiireiden kuu ja laskeskelin tänään, että jouluun taitaa tosiaan olla enää pari viikkoa. Mihin se aika meni?

On mennyt kuukausia, että lähes jokaisena iltana on jotain menoa tai olevinaan tekemistä. Oma terveys on toki vielä heikohkoissa kantimissa, mutta mies juoksee kyllä tulen edellä hurjaa kyytiä ja olen tipahtanut melkein kelkasta. Jos nyt kuitenkin yritän pysyä perässä, niin ilmeisestikin asunnolla alkaa hommat hahmottua loppuunsa. Porraskaiteiden maalaus on työllistänyt jonkin verran ja tänään mennään tekemään viimeiset päätökset keittiön rungon suhteen. Meillä on siis mikro ja vanha jääkaappi eli pärjätään hyvin vaikka tammikuun puolelle, vaikkei keittiö vielä valmistuisi. Ja onhan tästä jo kokemusta edellisessä kodissakin, miten selviytyä.

Jos jotain iloa pitää tähän pimeän ja kylmän koleaan talveen hakea, niin ne ovat ehdottomasti punaiset marjaoksat. Ostan joka vuosi ainakin muutaman oksan ja onhan näitä joulukimpussakin nähty. Ovat niin somat ja pitkäkestoiset - mitenkään ei tarvitse hoitaa. Voidaan kuivattaa tai pitää maljakossa vedessä. Ja näitä jaksaa katsella vaikak pidempäänkin. Vink vink, jos olet allerginen joulukukille!

Tämäkin viikko on hurahtanut ohitse ihan huomaamatta. Meillä on lauantaille suunnitteilla pikku reissu lähikuntaan, joten varmaan on tulossa jotain joulukalenteripostausta sieltä - siis jos reissu nyt toteutuu. Toivotaan, että sadekuurot muuttuisivat pakkaslumeksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun jätit viestin!