16.12.2014

Jouluista keittiöön


Keittiö on kodin sydän ja se näkyy myös joulunaikaan monessa kodissa. Koristevaloja, joulutähtiä, kynttelikköjä, joulukukkia ja erilaisia sesonkiin miellettäviä asioita laitetaan esille. Napsin muutamia parhaita paloja Pentikillä myös teidän lukijoiden iloksi, sillä tässähän tulee hyvälle mielelle kuvia katsoessa. Meillä joulunaika on tänä vuonna hieman toisenlaista ja tunnelmaan päästäkseen täytyy nyt hiukan ponnistella enemmän. Ei välttämättä itseni, mutta lasten vuoksi. Löydettiin muuten asunnolta yksi joululaatikko ja sieltä tonttulakit tytöille. Pikkuhiljaa se joulumieli tulee esiin.


Tykkään paljon kransseista ja olen tehnyt muutamana vuonna itse risukransseja. Aiheesta löytyy ihan oma postauskin blogin alkuvaiheilta. Havukranssista olen haaveillut pitkään, mutta en oikein onnistunut sellaista tekemään. Pidämme molemmat havuista ja suuri kranssi olisikin upea uuden kodin ovessa.

Keittiön purnukoita meillä on ollut vaihtelevia kokoonpanoja ja tykkään paljon Pentikin purkeista. Meillä oli jonkin aikaa sydänpurkkeja ja jossain taitaa vielä olla jouluinen kappale eli punainen.


Kakkuvuoka on onnenomiaan juhlavaa maustekakkua varten. Äitini on ollut kova leipomaan kuivakakkuja ja ensimmäisen reseptin sain kotoa. Opiskelessani kokiksi sain reseptin mehukkaaseen maustekakkuun. Tässä voisi ollakin kaunis vuoka maustekakkua varten.

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia:) mihin ammattiin muuten valmistuit juuri? Hyvää joulun aikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla että pidät. Olen valmistunut tradanomiksi ja rahoitusta opiskellut. Yrittäjyys myös vahvasti kuvioissa.

      Kiitos ja hyvää joulunaikaa myös sinulle!

      Poista

Kiitos, kun jätit viestin!