22.11.2014

Tyllihame kuin karkki


Kukapa pieni tyttö ei rakastaisi tyllihametta? Varmasti heitäkin löytyy, mutta meillä eletään nyt todellista prinsessahameiden ja -mekkojen kulta-aikaa. Vanhempi tyttäremme on jo hiukan ohittanut tätä ikää ja koreilee kotelomekoilla ja helmikoruilla. Kuin äitinsä konsanaan. Mutta tämä meidän pienempi, Murunen. Elää ja nauttii prinsessahepeneiden kautta. Pitäisi uutta prinsessahamettaan öin ja päivin. Ei suostu istumaan lastentuolissa, kun eihän kukaan prinsessa syö vauvatuolissa. Nyt tanssitaan, esiinnytään ja lauletaan! Niin kuin isot tytöt.


Olettekin varmaan huomanneet uuden kuvakkeen blogin sivubannerissa. Kyseessä on Jeriika -lastenvaateliike, jonka kanssa pääsin tekemään yhteistyötä. Onko kyseinen liike teille jo tuttu? Liike on pullollaan ihanuuksia, joita tilasin myös tytöille. A tahtoi tilata itselleen kaksi mekkoa - omavalintaiset tietenkin! Koska röyhelöhameita on jo useampi kappale, niin A halusi valita mekot, jotka ovat tietysti isojen tyttöjen vaatteita! Somat yksityiskohdat sulostuttavat näitä Billieblushin mekkoja. Voi sitä riemua, kun vaaleanpunaisesta paketista löytyi i h a n a t vaatteet!



Hempeä persikka ja raikas fuksiapinkki ovat tietenkin neidin värit ja toinen mekko oli oltava tämä kesäinen paljetein koristeltu mekko.




Pikkusisko valitsi itselleen herkullisen tyllihameen ja pöllöpaidan. Söpöä tietenkin. Hameen mukana tuli ihana käsikoru, mikä oli pikkuisen mieleen.





Jos liike ei vielä ole tuttu, niin kannattaa käydä heti kurkkaamassa täältä. Saatavilla on useita ihania merkkejä mm. Pom Pom, Billieblush, Claire dk. Duns, Minymo, MoloKids sekä laadukkaita ulkoiluvaatteita (Ticket Outdoor, Miniature). Lukijoillani on nyt oiva tilaisuus tilata vaikkapa pukinkonttiin ihastuttavia vaatteita, sillä Jeriika haluaa muistaa myös teitä lukijoita tarjoamalla 20% alennuksen normaalihintaisista vaatteista. Tarjous ei koske Mini Rodinin sisävaatteita. Koodilla vaniljahome20 saat alennuksen 22.11.-29.11.2014 verkkokaupassa. Käy kurkkaamassa omat suosikkisi!

2 kommenttia:

  1. Ollapa pieni tyttö ja saada tanssia noin ihanassa koltussa ♥

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit viestin!