24.8.2014

Kiireen keskellä


Syksy on tosissaan täällä ja sen tuntee jo nahoissaan aamuisin, kun kävelee töihin. Viileneminen tapahtui minusta taas ihan hetkessä ja pian oli kesäinen fiilis poissa. Nautin suunnattomasti syksystä ja raikkaan viileistä säistä. Ensimmäistä kertaa taidan päästä oman pihan talkoisiinkin. Tosin emme pääse vielä muuttamaan omaan kotiin ja siitä aiheutuneista seikoista olen pysynyt kaikki vapaa-ajat hyvin kiireisenä. Kodistamme löydettiin kolmas kosteuden aiheuttama vaurio ja pintaremontti on laajentunut entisestään. Parhaillaan on menossa makuuhuoneiden maalaus ja toivottavasti ensi viikolla lattian asennus. Tämä kuukauden projekti on ollut stressaavampi ja rankempi, kuin osasimme  varautua ja oma jaksaminen on nyt lähes äärirajoilla. Viikonlopun aikana olisi pitänyt käydä Ikeassa kartoittamassa lähemmin kaappitarjontaa sekä etsimässä uusia pattereita toisaalta, mutta päätettiin pyhittää vapaat levolle. Kaikki illat ovat olleet erittäin hektisiä ja kotiin ehditään usein juuri siihen aikaan, kun lasten pitäisi mennä nukkumaan. Aika rankka tämä on ollut heillekin! Nyt otettiin lisäaikaa ja saatiin sovittua vuokranantajan kanssa kuukauden sopimus tähän samaan taloon, mutta pienempään asuntoon. Muutto kaksioon olisi siis edessä viikon päästä ja syyskuun kuluessa meidän pitäisi käydä töissä ja iltojen aikana saada koti asuttavaan kuntoon. Aika hurjaa, eikö?


Mies on käynyt tarkistamassa seuraavan kuukauden kodin enkä siis itse tiedä edes pohjaa, mihin ollaan muuttamassa. Oikeastaan sillä ei ole väliäkään, mutta kiireeksihän tämä menee. Pakkaamista ei ole aloitettu, vaikka tosin kaikkia laatikoitakaan ei ole purettu. Kaiken kiireen keskellä pitäisi tilata sähkömies ja aloittaa talon valosuunnittelu. Mihin tarvitaan himmentimiä ja mitä tulee tulevaisuudessa kiellettävän halogeenin tilalle? Hetkellisen ahdistuksen jälkeen huomaan, että täysi suunnittelu ja innostus ovat meneillään ja lupaan itselleni, että hiljaa hyvä tulee.

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä teille muuttopuuhiin ja talon suunnitteluun <3

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat. Syksy on niin ihana vuodenaika. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Kaunis tuo omppukuva <3 Tsemppiä teille oikein kovasti!

    VastaaPoista
  4. Huh, huh, teidän elämä tuntuu olevan yhtä muuttoa ja remppaa nyt vaan. Voimia! Lopussa kiitos seisoo. <3

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit viestin!