6.8.2014

Ihana kamala arki


On taas vierähtänyt tovi, että blogi on päivittynyt. Ei se ole ihmekään, sillä olemme palanneet säännölliseen arkeen - tosin mikään ei ole ennallaan tai säännönmukaista jatkoa keväälle. Elämä on mullistunut aika paljon ja lisää on luvassa. Elämme nyt eräänlaisessa murroksessa ja muutoksen virrassa. Samalla ihanaa ja jännittävää. Rankkaa, puurtamista ja vähän pelkoakin. Mutta mikä muutos tapahtuisikaan helposti? Tuntee elävänsä, kun kasvukivut tuntuvat.

Olen aloittanut uudessa työssä ja se on ollut itselle yksi iso muutos kaiken keskellä. Lapset odottavat paikkaa kotikaupunkimme  päiväkodista, tosin emme vielä tiedä mistä he saavat paikat. A:lla alkoi esikoulu ja tyttö on ollut niin ylpeänä siitä. Paikan vaihdoksesta ja samalla kaveripiirin muuttumisesta on puhuttu niin paljon, että tytöt odottavat kovasti muutosta. Vanhat kaverit jäävät myös eli yhteydenpito ei tietenkään lakkaa muuttoon, mutta onhan sillä paljon vaikutusta arkeen ja tuttuihin rutiineihin. Oikeastaan ainoa asia, mikä ei ole muuttunut on perhe ja miehen työpaikka. Se on se mikä on aina ollut ja pysynyt. Uusi koti tuntuu jo aivan kodilta ja odotan niin paljon, että pääsemme muuttamaan. Ihan pian jo sekin aika koittaa. Mihin tämä aika menee?


Blogi ei suinkaan ole kuihtumassa kokoon, vaikka joku ehkä voikin näin ajattella. Toisaalta moni varmasti ymmärtää, ettei lomien ja kaiken kiireen keskellä ehdi kirjoittaa niin usein kuin toivoo. Voin kuitenkin luvata, että syksyllä on luvassa paljon uutta. Blogini ei tule päivittymään päivittäin, mutta viikottain jos aikaa riittää. Blogin lukemistoon on tulossa monenlaista postausta uuden paritalomme remontista ja ihan tavallisesta arjestamme. Sisustusrintama heräilee parhaillaan eloon ja ensi viikolla lähdemme katsastamaan Tukholman tarjontaa. Mies ei vielä tiedä sitä, mutta tosiaan on tarkoitus katsella miniloman aikana samalla myös jotain uuteen kotiin. Perhe odottaa jo kovasti risteilyä ja kieltämättä se on aivan ihana breikki tähän hulluun remppaamistahtiin/työntekoon. 

Olen tehnyt pieniä hankintoja, jotka tulee vilahtelemaan sitten syksymmällä postauksissa. Voisin sanoa sen verran, että keittiöön ja olohuoneeseen ollaan toistaiseksi panostettu eniten. Sitten tulee kylpyhuone ja muut tilat ovat vielä suunnitelmavaiheessa. Makuuhuoneet on suunniteltu pääpiirteittäin, mikä siis tarkoittaa pintoja lattiasta kattoon seinämaaleja myöten. Jotain uutta ja rohkeaa ajattelin kuitenkin kokeilla ja se on minun mittapuussani: tapetti. Eteisen sävelet ovat selvät, se on niin kirkkaana ollut mielessäni jo pitkään ja odotan kovasti tuleeko visio myös ihan oikeasti toteutumaan. Siitä tulee oikea kuorrutettu herkkupala, mikäli tulee onnistumaan niin kuin olen ajatellut. Pihat tullaan suunnittelemaan talven aikana, toki jonkin verran olenkin jo repinyt sieltä tavaraa (mm. huonot laatat) pois. Untuvikkoina haluan kuitenkin antaa meille aikaa työstää suunnitelmia lumisen kauden ylitse, jotta saadaan pienestä pihasta viihtyisä. Oikeastaan voisi sanoa, että koko talon puolikas tulee kokemaan enemmän tai vähemmän muutosta ja remontoimista.

Muutosta odotellen.


3 kommenttia:

  1. Jään innolla odottamaan postauksia remontista ja sen etenemisestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, piakkoin niitä alkaakin sadella. :)

      Poista
  2. Kaunis uusi koti teillä! Tsemppiä arkeen! :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit viestin!