6.4.2014

Pizza Margherita


Minulta toivottiin ohjetta tähän pizzaan, joten tässäpä siitä ihan oma postaus! Pizza on gluteeniton ja munaton. Päälle laitoin basilikaa, mikä sopii minusta kivasti tomaatin kanssa.

Pizza Margharita
(gluteeniton)

2 dl vettä 
1/4 pkt tuorehiivaa
0,45 kg Semperin karkeaa jauhoseosta (gluteeniton)
1 tl suolaa
2 rkl öljyä

Täytteeseen:

1 prk Mutti Polpa (220ml)
riittää yhteen pellilliseen
tai
oregano pastakastike pieni purkki
3 tomaattia
juustoraastetta

Pizza-taikina aloitetetaan sillä, että lämmitetään vesi kädenlämpöiseksi, ja murennetaan hiiva sekaan. Hämmenetään niin, että hiiva liukenee.
Lisätään jauhoja (ja suola) ja vaivataan taikina käsin. Jauhojen määrä on arvio, mutta nyrkkisääntönä jauhoja lisätään vähitellen siihen saakka, että vaivatessa taikina irtoaa kulhon reunoilta ja on ns. kiinteä. Suosittelen aloittamaan vähemmästä ja lisäämään tarpeen mukaan.
Lisätään vielä öljy ja vaivataan tasaiseksi.
Annetaan taikinan kohota hetki kulhossa liinan alla.

Voit valmistella sillä aikaa täytteen eli leikata tomaatit valmiiksi ja raastaa juuston (tai ostaa juustoraasteen).
Olemme havainneet, että normaali tomaattimurska on hiukan vetinen eikä ole omaan makuun paras vaihtoehto. Muutaman kokeilun jälkeen olemme alkaneet laittaa pizzaan joko Mutti Polpa - tomaattikastiketta tai jonkin muun merkin maustettua pastakastiketta.
Tomaattikastike tulee pohjalle ja sen päälle olen vielä leikannut viipaleita tuoreesta tomaatista. Koosta riippuen tomaatteja kuluu 2-4 kp ja toki niiden asettelu vaikuttaa myös menekkiin.

Kun taikina on hiukan kohonnut, sen voi käsin painella uunipellille leivinpaperin päälle.
Voi laittaa vähän öljyä pintaan halutessa.
Pohjalle pastakastike, sitten tomaatit ja lopuksi juustoraastetta - maun mukaan.

Paista pizzaa 225 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes pinta saa väriä.



Herkuttele vaikka kahvin ja kylmän juoman kanssa!


2 kommenttia:

  1. Oih, nyt tuli vesi kielelle :)
    Mukavaa sunnuntaita sinulle

    VastaaPoista
  2. No just aattelin eilen, että tarvis tehdä itse pizzaa pitkästä aikaa. Herkullisen näköistä! :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit viestin!