31.3.2014

Pentikin kevättä ja kesää ihastelemassa


Minut kutsuttiin tutustumaan uusiin kevät- ja kesämallistoihin Pentikille. Ilta oli aivan mahtava sain ottaa kuvia teillekin nähtäväksi, mitä kaikkea kaunista tulevaan kauteen on pian (osa jo liikkeissä) saatavilla. Yllä olevassa kuvassa on on kesän 2014 tuotteita kauniisti katettuna. Sininen ja vihreä näyttäisi olevan pinnalla tänäkin vuonna.



Helmikuuhun liikkeisiin ilmestynyt Minttu -sarja on kaunis ja sisältää lempivärejäni. Minulla kävi erittäin hyvä tuuri, nimittäin voitin itselleni tuon ihanan tuotepaketin, mikä on ylemmässä kuvassa. Keittiöpyyhkeet tulevat tarpeeseen, sillä pikkuapurit ovatkin nykyään innokkaita auttamaan äitiä ja isää tiskeissä ja näitä menee päivittäin pesuun. Kesäksi ihana sävy liinoissa!


Viime keväänä blogissani arvottiin Pentikin kylppärisetti, missä oli turkooseja pyyhkeitä. Nyt niitä on saatavilla useammassa värissä, ja täytyy käydä ostamassa vielä kotiinkin näitä valkoisia. Ihastuin kuvioon ja siihen, että pyyhkeet ovat yksivärisiä.





Tykästyin kovasti näihin koreihin. Nämä voisivat olla aika kivat parvekkeella tai sitten kylpyhuoneessa. Näihin saisi aika kivasti rullattua käsipyyhkeitä tai säilyttää käyttöön otettavaa kosmetiikkaa (jos sattuu ostamaan niitä aina ennakkoon). Olen pitkään etsinyt sopivia koreja lastenhuoneen lelukaappiin, mittojen puolesta saattaisivat mahtua sinnekin.


Värikkäitä kynttilöitä, pyyhkeitä, tabletteja ja kivoja pääsiäistuotteita oli myös aseteltu nätisti hyllyihin.



Illan aikana pääsin maistelemaan myös herkullisia salaatteja ja jälkkäriä, mistä postailen vielä myöhemmin lisää.
Kaikenkaikkiaan upea ja hieno ilta! 
Suuret kiitos vielä järjestäjille ja kaikille mukana olleille. 
Oli mukava päästä jutustelemaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin!
Lämmin kiitos.


11 kommenttia:

  1. Niin kauniita sävyjä ja kevään fiilistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on Saga. Tykkään itsekin. :) Kiva kun kommentoit!

      Poista
  2. Oli kyllä tosi kiva tilaisuus, ja oli kiva tutustua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Kuin myös, oli mukava tutustua!
      Ja kiva kun löysit blogiini. :)

      Poista
  3. Ihanan keväistä! <3
    Nuo korit on niin kivoja ja käytännöllisiä. Tiedätkö niiden hintaa? Itse ostin h&m:lta muutaman korin.
    Tutun näköinen mattokin teillä, ostettiin sama olkkariin ja pienemmät makkariin. Myös tuo LV:n Eva on haaveissa ostaa, en vain tiedä ostaisko azur vai monogram-kuosissa.

    Kevät on muutenkin semmoista aikaa, että sisustusinspis iskee! ;) Täälä suunnitellaan mm. Kylppäriremppaa, viherhuoneen/lasiterassin rakentamista. Myös yläkerran rakentaminen suunnitteilla. :)

    Ihanaa torstaita suloinen Mia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva V ihanasta kommentistasi! <3
      En tullut katsoneeksi hintaa koreille, veikkaisin kuitenkin että kohtuuhintaiset ovat.
      Matto on kyllä kiva, tekisi mieli ostaa myös mustavalkoisena, mutta mies on toppuutellut. Ehkäpä sitten, kun tulee joku alekuponkin.. :)

      Kiva kuulla, että teillä siellä suunnitelmia riittää. Toivottavasti olet jo parempaan päin!<3

      Poista
    2. Olkkarissa meillä on matto harmaana ja makkarissa mustina. Tosi kiva kun mattoa pystyy kääntämään ja silläkin saa jo uutta ilmettä. Niin ja -30% alella saatiin matot. :)

      Poista
  4. Ai niin, piti kysyä että mistä teidän ruokapöydän tuolit on? Itse haaveilen Eamesin tuoleista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilattiin ulkomailta, en kyllä muista mistä.
      Kotimaisista ainakin Vepsäläinen ja Stockmann myy merkkiä.

      Toivottavasti pääset toteuttamaan haaveesi! :)

      Poista
    2. Kunhan saadaan tuo ruokailutila valmiiksi niin on tuolien osto edessä. <3

      Poista
  5. Oi näyttää kyllä ihanalta päivältä! Kauniita juttuja Pentikissä, mahtava kun voitit tuollaisen paketin!!! Kauniita ovat kyllä nuo korit. Mikähän niissä on kun koko ajan ihastelee erilaisia koreja ja kasseja :D

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit viestin!