12.3.2014

Kevätkoti


Meillä tuoksuu kevät. Auringonvalo säihkyy ikkunoista sisään, lämpötila on noussut päivisin jo femman yläpuolelle, vihreä somistaa jo jokaisessa huoneessa. Kotona on valoisaa ja valo leikittelee pinnoilla. Pieni koti, niin rakas. Täynnä muistoja ja elettyä elämää. Täällä on hyvä olla. Täällä elellään vielä opintojen viimeinen rutistus, jatkosta en sitten tiedäkään vielä.


Ajattelin ilahduttaa teitä tänään kuvapainotteisella postauksella. Esittelyssä meidän tutumpaakin tutumpi koti. Ei kannata häkeltyä pienten lasten tavaroista ja leluista. Meillä oli kuvausten lomassa myyntiin menevien tavaroiden lajittelu ja tytöt ovat siinä hommassa hyvia apureita. Kun myy vanhoja ja iän ohittaneita leluja, saa niillä rahoilla jotain tilalle. Näin järkeiltiin miehen kanssa tytöille. Kuvassa näkyy myös viimeisimmät ompelukset, nimittäin chevron-kuvioiset tyynynpäälliset. Näistä on oma tarinansa ja kerron sen teille myöhemmin. Ovat matkalla lastenhuoneeseen, mutta jäivät hetkeksi ilahduttamaan olohuoneeseen. Sohvalle on tulossa vaaleammat ja vähän toisenlaiset tyynyt.








Tämä alin kuva on oma suosikkini. Kirsikanoksat ovat vaan niin kauniit ja taipuvat somasti narsissien ylle. Pullo kruunaa kaiken. 









Tähän ylläolevaan kollaasin sain inspiraation useista sisustuslehdistä, mitä on nyt taas tullut hankittua jokunen. Oli ihan pakko kokeilla, miltä meillä näyttäisi kun kuvia varten olisi vähän stailattu. Keittiöpyyhkeitä tms. en käynyt nyt sen enempää etsimään, mutta ostan miehelle usein kaupasta tuoretta leipää joten se sai kelvata. Leivonnaiset ja herkut näyttävät myös melkoisen upeilta, mutta ne saavat odottaa sitten kesäkuvauksia. ;) Silloin juhlitaan pientä nelivuotiasta.




Keittiössä on aina tuoreita yrttejä, hedelmiä, kasviksia ja paljon erilaisia salaatinlehtiä. Tuore ja laadukas ruoka on minulle sydämenasia ja keittiön tulee aina olla järjestyksessä. Teemme itse paljon ruokaa ja erityisesti nyt, kun kiireinen ja raskas pikkulapsiaika alkaa väistyä. Sitä en sano, ettei arki olisi edelleen kiireistä ja uuvuttavaa, mutta erilaista se on kun lapset tulevat yhä enemmän omatoimisiksi.


Keittiön avohyllyt ovat edelleen kauniit ja järjestyksessä. Tärkeää on, että hyllyillä olevat tavarat ja niiden määrä ei tee hyllyistä liian raskaan näköisiä, sillä hyllyt itsessään ovat massiiviset. Metalliset kulhot ovat kuuluneet minun keittiööni aina nuoruusvuosista lähtien. Uusin tulokas on metallilävikkö Granitista.


Nyt rupean aloittelemaan täällä sitä kuuluisaa opinnäytetyötäni, minkä yritän saada valmiiksi tiukalla aikataululla. Näiden kuvien myötä toivottelen kaikille aurinkoista viikon jatkoa, toivotaan että keväiset kelit jatkuvat toisenlaisista ennusteista huolimatta!


23 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä kaunis koti. Tuo valo on kyllä ihmeellinen asia kuinka se saa mielen piristymään :) Mukavaa keskiviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna. Valonmäärän tuomaa arvoa ei osaa oikein edes sanoin kuvailla - etenkään pimeän talven jälkeen. :)
      Mukavaa päivää sinnekin!

      Poista
  2. Apua, miten kaunista ja keväistä! Täällä odotellaan jo kovasti, että pääsen sisustamaan uutta kotia... Liityin lukijaksi! Tervetuloa kurkkimaan meidän elämäämme kera kahden pikkuisen pojan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Paula, ja tervetuloa blogiini! Kiitokset kutsusta ja kommentistasi, tulen varmasti kuikuilemaan sinne. :)

      Poista
  3. Höh! En pääsekään liittymään lukijaksi jostain syystä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi että, onkohan bloggerissa vika?! Yritä ihmeessä myöhemmin, itsekin joskus epäonnistunut ja bloggeri herjaa...

      Poista
  4. Kauniita kuvia kauniista kodista

    VastaaPoista
  5. Teidän koti on kyllä kaunis! Näitä kuvia oli ihana katsella ♡ toivottavasti sää tosiaan pysyy tällaisena eikä takatalvi iskisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura <3
      Vähän pelkään että ilma kylmenee, mutta toivotaan parasta. Narsissit aukesivat tänään ja voi sitä keltaisen energian määrää ja iloa... Täytyy kuvailla niitä tänne seuraavaksi. :)

      Poista
  6. Teillä on kyllä aivan ihanant pintamateriaalivalinnat! Oon ihan in love tein lattiaan ja keittiöön erityisesti. Ja makkariin ja lasten huoneeseen! :D Yksi kauneimmista ja tyylikäimmistä kodeista mitä oon nähnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ida! Lattia on kyllä yksi onnistuneista valinnoista, en olisi uskonut että olen siihen jopa 5 vuotta tyytyväinen. Erityisesti miehellä on hyvä maku, ottaa kantaa joka asiaan ja vaikuttaa usein mun päätöksiin (mitkä on sitten yhteisiä päätöksiä ;)). Keittiötä suunniteltiin pitkään ja onneksi ei annettu periksi suunnittelijoille, joita oli peräti 2 kappaletta. Välitilan laatasta väännettiin kättä, olisin halunnut rouheamman "luonnonkivisen" mutta mies ei taipunut. Toiseksi paras vaihtoehto oli tuo ja hyvä niin. Edelleen kaunis omiin silmiin.
      Kiitos paljon kauniista kommentistasi.

      Poista
  7. Aivan valtavan kaunista! Ihanat tekstiilit <3 Minäkin koitin lukijakis (en ole varma olenko jo) Mutta jostain syystä ei onnistunut.. :/ pitää koittaa uudestaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna <3 No höh, varmaan bloggerissa vika, sillä en ole tehnyt pohjaan muutoksia.
      Toivottavasti pian onnistuu!

      Poista
  8. Ihana koti :). Mistä on tuo munakori?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka! :) Munakori on lappeenrantalaisesta sisustusliikkeestä, muistaakseni Sisustus Biancosta. Nettisivut eivät ainakaan äsken toimineet, en ole varma onko liike lopettanut vai muuttanut?

      Poista
  9. Upeat kuvat. Ja tosi kaunista teillä!
    Mukavaa viikon jatkoa!
    -k-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos -k-!

      Nyt ehti jo hiukan ilme muuttua, täytyy varmaan huomenna kuvailla työn lomassa, mikä pieni muutos tapahtui olohuoneessa ja ruokailutilassa. ;)

      Poista
  10. Voi että teillä on kaunista ja ihanan valoisaa!

    VastaaPoista
  11. Huokaus, niin kaunis koti teillä <3
    Ja jaksan aina ihastella upeaa lattiaanne!!

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit viestin!