27.1.2014

Aurinkoisia pakkaspäiviä



Auringon säteilevät hetket suorastaan huokuvat energiaa ja saavat hyvälle mielelle. Sairastelusta huolimatta viikonloppuna oli ihana nauttia rennosti päiväkahvia. Samalla vietettiin myös tyttöjen kanssa leffapäivää ja katsottiin Urhea, jossa itsepäinen Merida valloitti meidän tyttärien sydämet. Sunnuntaipäivänä tytöt leikkivätkin Meridaa ja keppihevoset olivat pääosassa prinsessaleikeissä. Ei tullut kuvia otettua kun kameran akku oli vaihteeksi latautumassa, mutta hurjan hauskaa kuulosti tytöillä olevan. Askarreltiin pitkästä aikaa myös tyttöjen kanssa ja olipa sekin kivaa puuhaa! Pitäisikin varmaan seuraavaksi ottaa työn alle tyttöjen vauva-taapero-kirjojen tekeminen. Kuvat on jo teetetty ja valittu aikoja sitten...

Tuhannet kiitokset vielä kommentoijille! Yritän vastailla niihin parhaani mukaan, parin viikon päästä helpottaa jo, toisaalta ei. Ristiriitaista, mutta kerron suunnitelmistani teille myöhemmin. Nyt yritän päästä vierailemaan blogeissanne! Criden mekkohaasteeseen on vielä vastaamatta, joten otan sen seuraavaksi työn alle. Samalla on tarkoitus penkoa tyttöjen kaapista pienet vaatteet kiertoon!

Mukavaa viikonalkua toivotellen,


2 kommenttia:

  1. Ihanan valoisaa <3. Rakastan tuommosia kuvia, itelä vain ei ole taitoa ottaa semmosia, saati, että meillä olis niin valkoista ja valosaa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka <3 Onneksi kuvia voi kuitenkin katsella, ja olishan se ihan huippua jos joku saisi vielä inspistä niistä! Toivon mukaan valoisuus lisääntyy sielläkin - aurinkoiset päivät on ihan parhautta tämän pimeän jakson keskellä. :)

      Poista

Kiitos, kun jätit viestin!