16.4.2013

Birthday Ideas

Muutaman kuukauden päästä meillä juhlitaan taas pientä prinsessaa ja muistaakseni muutamia toiveitakin on kantautunut teidän lukijoiden suunnalta. Suunnittelupostaukset juhliin liittyen kiinnostaa ja mielellään niitä toteutan.

Meillä lähdetään aina hyvissä ajoin liikkeelle juhlasuunnittelussa, varmaan monen mielestä liiankin varhain. Hyvin suunniteltu on kuitenkin puoliksi tehty ja haluan varmistua jo hyvissä ajoin, että ehdin hankkia ja tilata juuri ne tarvikkeet ja herkut, mitä olen ajatellut. Monelta suunnalta on tullut paheksuntaa, että juhliin satsataan niin paljon aikaa ja vaivaa, mutta itse koen asian aivan toisella tavalla. Miksen käyttäisi aikaa omaan lapseeni ja tekisi näitä asioita hänen kanssaan? Miksen yrittäisi tarjota parastani, etenkin kun näistä juhlista tuntuu aina kaikki nauttivan niin kovin. Meillä sukulaiset tapaavat harvoin ja juhlat ovat mitä parhain syy saada kaikki saman katon alle.

Kuvat on lainattu netistä, lähde Pinterest.


Kesäkuussa juhlitaan Tuhkimon tyyliin Murun kolmevuotissyntymäpäiviä ja suunnittelu on käynnistynyt näihinkin juhliin jo hyvissä ajoin. Teema taisi valikoitua jo ennen joulua ja varsinaiseen suunnitteluun sekä ensimmäisten tavaroiden tilaamiseen maltoin odotella tammikuun puolelle.


Tuhkimon juhlissa koristellaan vaaleansinisellä, valkoisella, hopealla, lasilla ja luultavasti vaaleanpunaista ja muita hempeitä sävyjä esiintyy kattauksessa ja koristeluissa.
Menyy on vielä ajatuksen tasolla, mutta tässä jotain mietteitä:

Cinderella's Menyy

* Pienet voileivät
* Mansikoita
* Macarons
* Pilvileivokset
* Marenkeja
* Kakku
* Makeisia

Tässä on todellakin vasta ajatuksia, mutta jos joku pohtii miksi olen näin ajoissa liikkeellä, se johtuu kahdesta asiasta. Ensinnäkin, allergiaperheessä reseptit täytyy etsiä ja testata hyvissä ajoin, jotta voi tehdä muutoksia tai kokeilla jotain muuta. Hyvin harvoin mikään resepti toimii sellaisenaan, vaan joudun muokkailemaan ainemääriä ja joskus jopa -osiakin, jotta resepti on mieluinen. Toinen on se, että usein suositut tarvikkeet ovat kakkukaupasta loppu ja niiden tilauksien odotteluun voi mennä useampikin viikko. Ja tietysti haluan valmistella kaiken jo hyvissä ajoin.





Ideoita ja inspiraatiota


Ihania kauppoja


Iloa suunnitteluun!



29 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! :) Mä oon kova suunnittelee ja järjestää juhlia. Odotan että joskus pääsen oman pienen juhlia järjestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät. Juhlien suunnittelu on mukavaa puuhaa ja siihen saa aikaakin menemään, jos haluaa. Toivottavasti pääset pian suunnitteluun, se on minusta hyvää vastapainoa arjen töihin. :)

      Poista
  2. Minä aina ihailen heitä jotka jaksaa panostaa synttärehin. :)Meillä on 1-vee synttärit parin viikon päästä ja haluaisin tehdä jotain erikoisempia herkkuja ja mutta voi olla että taas mennään perustäytekakulla:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonsku. :)
      Kyllähän se on totta, että suunnittelu ja järjestäminen vaatii ylimääräistä aikaa ja vaivaa ja joskus se ei vaan onnistu - etenkin pienten kanssa. Mutta jos kuitenkin budjetti riittää, niin ei sitä huonoksi katsota, jos jotain tilaa tai hankkii valmiina.

      Itse olen tilannut aika moneen juhlaan jotain Stockmannilta tai Kakkugalleriasta ja joka kerta on olleet täydelliset herkut! Lasten kanssa myös aika on kortilla, joten siksikin valmistelut tulee usein aloitettua todella aikaisin, että ehtii varmasti askarrella. Ja monesti tytöt hinkuvat mukaan. ;)
      Ja kannattaa tosissaan kysyä eri paikoista, jos vaikka saisi jotain tilattua lyhyelläkin varoajalla.

      Iloisia juhlia ja valmisteluita teille! :)

      Poista
  3. Mä rakastan suunnitella juhlia! Voikumpa siitä saisi joskus ammatin, mutta toistaiseksi tyydyn suunnittelemaan omia juhlia vaan :) ja joskus ystävien.
    Meillä on kovassa vauhdissa suunnitelmat, sillä kesäkuun alussa tyttäreni täyttää kaksi vuotta ja vintage carnival-teema on tiedossa. Ja minä myös aloitan suunnittelut tosi aikaisin. Mielummin niin, kun edeltävällä viikolla ;)

    Iloista tiistaita sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittenhän meitä on kaksi. :) Samaa olen itsekin joskus haikaillut, mutta taitaa jäädä vaan haaveeksi...
      Teidän teema kuulostaa hauskalta, tulee varmasti hienot juhlat! Mielenkiinnolla lukisin lisää. ;)

      Suunnittelun (ja toteutuksen) iloa myös sinulle ja mukavaa päivää!

      Poista
  4. ihania inspiskuvia. ja kaikki linkitkin pasahti kirjanmerkkeihin tulevia muitakin juhlallisuuksia kuin synttäreitä varten. Kiitoksia vain oikein kovasti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava jos löytyi mieleisiä linkkejä. Näistä löytyy paljon ideoita ja kaikenlaista kivaa. :)

      Poista
  5. Ihania synttäriherkkuja :) täälläkin pitäis jaksaa suunnitellla/ pitää poikien yhteissynttärit..melkonen hommahan se on mutta kivat juhlat aina ovat olleet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli :)
      Juhlissa on yllättävän paljon puuhaa, mutta yhteiset synttärit onkin hyvä idea, jos merkkipäivät sattuu sopivasti lähekkäin. Tai miksei voi pitää yhteisiä juhlia, vaikka oikea päivä olisi toiseen ajankohtaan.

      Mukavia suunnitteluhetkiä! :)

      Poista
  6. Ihanan herkullisia kuvia ja suunnitteluja! :)

    VastaaPoista
  7. Ihania suunnitelmia! Meillä juhlat kahden kuukauden päästä ja ikinä en ole näin myöhään suunnittelua aoittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taitaa olal aika samoihin aikoihin sitten. :)
      Kivoja suunnitteluhetkiä sinullekin!

      Poista
  8. Ihania kuvia tosiaankin! Juhlien suunnitellu on puolet hauskuudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kerttu!
      Hienoa kuulla, että joku muukin saa iloa suunnittelusta. :)

      Poista
  9. Kauniita kuvia ja kiva blogi!:)

    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Marikki ja tervetuloa blogiin! :)

      Hyvää viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  10. Mä ihailen tuota sun suunnitteluintoa! Itse tykkään kyllä lapsille juhlia järjestää ja suunnitellakin, mutta en vain jotenkin saa itsestäni irti ennen kuin on pakko ja sitten se onkin toisinaan jo melkoista soveltamista. Ehkä se on tämä meidän viime vuosien elämä joka asiaan vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nanneli. <3
      Uskon, että elämäntilanteella voi olla vaikutusta moneen asiaan ihan huomaamattakin. Lapsiperheessä sattuu ja tapahtuu, joten ei ole ihmekään että jos joskus tuntuu, ettei ehdi kaikkea mitä haluaisi. :)

      Poista
  11. Voi mitä kuvia, kerrassaan kauniita! jotkut juhlat olis ihana suunnitella ja toteuttaa. Mulle iski mun gg astiahankintojen jälkeen kamala into kahvittaa vieraita ;) näin alkuun oon kahvittanut vaan mun avokkia, koska astioita oli sen verran vähemmän. Nyt voin jo kutsua vähä enemmän immeisiä kylään ;)

    Sulle löytyy jotakin mun blogista, käyhän kurkkimassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jansku <3 Uusien astioiden hankinnalla on kyllä usein mukavia vaikutuksia. Ja ihanat olikin sinun hankinnat! Ei muuta kuin ystäviä kylään. ;)

      Ja ihana kiitos sinulle muistamisesta! <3

      Poista
  12. Voi mitä ihania herkkuja! Ja niin ihanan näköisiäkin :) Kurkkaathan blogissani käynnissä olevan arvonnan :)
    http://ladyblueisinthehouse.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos LadyBlue ja tervetuloa blogiini!
      Kiitos vinkistä, tulen kurkkaamaan. :)

      Poista

Kiitos, kun jätit viestin!