9.2.2013

8 Things about me



Kaunis blogi

ja

A blog with a substance

tunnustuksen ja haasteen
Tarkoituksena on kertoa 8 asiaa itsestä ja jakaa tunnustus eteenpäin 8:lle blogille.
Ihana kiitos näistä!


1. Kauniit asiat...

On minulle tärkeitä. Kaunista on niin monenlaista, että se voi tarkoittaa useaakin asiaa, mutta näin yleisesti ottaen värit, sävyt, yksinkertaisuus ja eräänlainen tasapaino, harmonia on kaunista.
Valokuvat on yksi tapa kertoa teille, mitä minä pidän kauniina ja mistä pidän. 


2. Käsityöt, askartelu, kädentaidot, DIY...

Pidän kovasti käsillä tekemisestä ja siitä, että saa itse jotain aikaan. Minulla on koko ajan monta rautaa tulessa ja joskus tuntuu, että on liiankin kanssa puuhaa eikä sitä osaa oikein rajoittaa. Lopputuloksen pitää aina olla priimaa tai vähintään hyvää (jos kyseessä on opettelu) ja sekin tuo lisähaastetta, kun aikaa kuluu joskus aika paljonkin esim. suunnitteluun tai toteutuksen johonkin osaan.

Tänään askarreltiin neitien kanssa ystävänpäivälahjoja ja äitikin sai tehdä oman koristeensa...

  
3. Leipominen & herkuttelu

En ole kovin taitava leipuri, mutta rakastan leipomista. Ja etenkin sitä vaihetta, kun saa maistaa valmista taikinaa...
Olen haaveillut koko nuoren aikuisikäni laadukkaasta monitoimikoneesta, joten sitä odotellessa.

    
4. Talvi

Rakastan talvea. Sen kauneutta. Valkeutta.
Haluaisin viettää talvet pohjoisessa, tai ainakin lomailla muutaman viikon vuosittain.

   
5. Vakiovarusteet

Saatan kuulostaa ehkä neuroottiselta, mutta minulla on ollut koko ikäni tietty lista asioita, joita kuljetan mukanani. Tällä hetkellä lista on hiukan pienentynyt, mutta edelleen kalenteri keikkuu mukana - jopa ruokakauppaan.

Lompakko & minipochette LV
Peruslaskin
Kalenteri ja kynä
 Puhelin

Pocetteen mahtuu meikit, avaimet on yleensä paikassa x eli milloin missäkin. Mukana kuitenkin laukussa.

  
6. Teemajuhlat

Rakastan juhlia ja niiden suunnittelua. Aloitan aina hyvissä ajoin suunnittelemaan juhlia, kuten lasten syntymäpäiviä.
Voin paljastaa, että tänä vuonna meillä juhlitaan ensin Tuhkimon tyyliin ja syksyllä Tähkäpään tavalla.
Mekkotarvikkeet on jo hankittu ja nyt on se ihanin vaihe: suunnittelu ja tarvikkeiden tilaus. Tuntuu, etten ole yhtään liian ajoissa, sillä ensimmäisen tilauksen saapuminen kesti 3 viikkoa ja siitä jäi vielä jotain uupumaan. Koriste- ja somisteideoita etsitään ja mielessä on jo monta juttua. Näistä sitten lisää, kun aihe tulee ajankohtaisemmaksi.

   

7. Lauantain illallinen

Tämä perinne on aivan meidän suhteen alkuajoilta asti kulkenut elämässä mukana.
Olen sellainen ihminen, että etsin luksusta ja ylellisyyttä aina elämään eri keinoin ja tällä hetkellä illallisen laittaminen ja kattaminen kotiin on parasta mitä me lasten kanssa tiedetään.
Lapset tapaavatkin kutsua sitä "perheelliseksi" eli perheillalliseksi.


 
8. Liikkuminen

On tärkeää ja tärkeä tapa huolehtia itsestä. Viime vuosina se on tupannut jäämään liikaa taka-alalle, mutta viime syksynä sain viimein energiaa tehdä asialle jotain. Tosin hiukan huonolla menestyksellä, mutta jospas sairastelut jäisivät nyt vähemmälle ja pääsisi suunnitelman mukaisesti liikkumaan salille sekä ulos.

Annan haasteen seuraaville blogeille:

Polkadot 
KotiKaupungissa 
VaniljaHouse 
Sisusta sydämellä 
Stella Vanilja 
Korukoppa 
Kuvitelmia 
Pieni onnenpesä 

Käykää ihmeessä tutustamassa blogeihin, ellette ole jo lukijoita! Kauniita koteja ja mukavia lukuhetkiä.

Täällä on takanapäin vatsatautia yms. joten yritän palailla edellisten postausten kommentteihin pian!
Mukavat viikonlopun jatkot kaikille! 

Mia
   

12 kommenttia:

  1. Kiva, että jaksoit tarttua tähän sairastamisen keskellä! <3 Tutun kuuloisia juttuja paljastuksissa. :)

    Mukavaa viikonlopunjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni ja samoin sinne! :)

      Poista
  2. Uuh! Iihhana somalainen muija! Laittoi tunnustuksen. Kiitos lämpimästi :D

    VastaaPoista
  3. Kaunis kiitos tästä sinulle Mia! ♥ ♥ Näitä on ihana saada ja lukea :-)

    Kirjoitit todella mukavasti nuo kahdeksan asiaa, osaat niin mukavasti laittaa asiat esille :-) Olen siitä tyylistä pitkään tykänny :-)

    Itse olin kanssa viikolla vatsataudissa, se on kyllä taudeista hirveintä :-/

    Parantumista ja viikonlopun jatkoa! :-) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :)

      Mukava kuulla, että tyyli miellyttää.
      Toivottavasti olet jo parempaan päin, vatsis on kyllä kurjin tauti. :(

      Poista
  4. KIitos paljon kauniista tunnustuksesta! <3

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia Mia ihanasta tunnustuksesta!

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit viestin!