27.2.2013

Puhetta puutarhasta


Joko kukaan on uhrannut ajatusta tulevalle satokaudelle ja kesän kukkaistutuksille?
No minä ainakin olen. Täällä reippaana naisena voin paljastaa, että tarvikkeita ja ideoita on haeskeltu itseasiassa pitkin vuotta ja ideakuvia katseltu. Olen lukenut monta vinkkiä ja ottanut oppia, mitkä kasvit viihtyisivät parhaiten meidänn paahteisessa lasikuutiossa.
Säästättekö muuten vanhoja lehtiä? Onko niistä teille mitään iloa myöhemmin?


Minä kuulun niihin, jotka säästävät lehtiä - mutta vain ne parhaimmat. Nuorempana säästin jokaisen sisustuslehden, vaikka sisältö ei aina kohdannutkaan. No, nyt olen hiukan viisastunut ja muuttojenkin myötä on osa karissut matkasta pois.
Puutarhalehdistä en ole ollut kovin innostunut, koska meillä ei ole koskaan ollut omaa pihaa. Onneksi olen kuitenkin säästänyt muutamia hyviä lehtiä, missä on paljon puhetta ja vinkkiä tällaisille amatööreillekin kuin minä. Kaivoin viikonloppuna kevätlehtiä parin vuoden takaa ja niissä oli paljon kiinnostavia juttuja vinkkeineen. En tiennytkään, että basilika sietää viileää ja itää niin nopeasti. Ilmankos ei ole ihan kaikki yrtit oikein kasvaneet...


 Puutarha runsaine istutuksineen, valkoinen aita ja suuri piha on vielä haaveissa.


Voi kun olisi edes pienen pieni piha. Tietäisin heti, mitä haluaisin laittaa: lyhtyjä, kiviä, tunnelmaa riippuen pihan sijainnista ja koosta.

Tässä muutama inspiraatiokuva netistä, kertokoot kuvat enemmin:


Parvekeideoita




Aurinkoisia päiviä & suunniteluhetkiä teille lukijoille!

Mia

25.2.2013

Suklaakakun ja vaniljakahvin lumoissa


Viikonloppuna herkuteltiin pitkästä aikaa maukkaalla kakulla. Mieheni täytti tänään vuosia, joten ajattelin kokeilla jotain uutta reseptiä, ja tästä tulikin kertaheitolla suosikki!


Yleensä kaipaan leivonnassa helppoja ohjeita, joihin löytyy myös kaapista aineksetkin.
Tämä on juuri sellainen, vaikka aluksi hiukan epäilin, kun ohje alkaa "sulata vesihauteessa...".
Tämä oli minusta aika helppo ja sutjakka tehdä, gluteenittomaksi sai kun korvasi vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella.

Tässä on resepti sinullekin, joka kaipaat yhtä mehevää ja suklaista kakkua, kuin kahviloissa on usein tarjolla.

Suklaakakku

200g taloussuklaata

200g margariiia

4 kananmunaa

2dl sokeria

4 rkl kaakaojauhetta

1,5dl jauhoja

1tl leivinjauhetta



Kuorrutus

150g taloussuklaata

1 dl kermaa

1 rkl margariinia



Ohje



2.    Sulata vesihauteessa margariini ja suklaa, jäähdytä seos.

3.    Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon jäähdytetty suklaa-rasvaseos.

4.    Siivilöi kaakaojauhe jauhojen sekaan ja sekoiteta kuivat aineet keskenään.

5.    Lisää jauhoseos taikinan sekaan ja sekoita kevyesti.

6.    Levitetä taikina tasaisesti vuokaan ja paista uunissa alimmalla tasolla 175 asteessa noin 45 minuuttia.

7.    Valmista kuorrute.

8.    Kuumenna kerma kattilassa, ÄLÄ KEITÄ. Lisää sekaan suklaa-margariiniseos. Sekoita, kunnes kuorrute on tasaista.

9.    Anna jäähtyä ja kuorruta kakku.


  Tähän sopii hyvin kaveriksi vaniljakahvi, mitä tein myös viikonloppuna.
Tiedättehän, kun kaipaa jotain makeaa, mutta karkit ei oikein enää kuulu "ruokavalioon".


Vastaus on makukahvi. Saimme jouluna lahjaksi muutaman pienen pullon makusiirappeja ja näitä on tullut kokeiltua muutaman kerran. Kakun kanssa tarjoiltua kanelikermaa sopii laittaa myös tähän herkkuun.



Herkutellen uuteen viikkoon! ♡

Mia

DIY - Nuken kukkamekko


Mekkotehdas - kirja on pullollaan ihanuuksia ja uskaltauduin viimein kokeilemaan mekkoa myös nukelle. Täytyy sanoa, että lopputulos ei ole ihan priimaa, mutta käytännöllinen kuitenkin. Ja hauska kuosi piilottaa myös hyvin...


Kuten usein - tekevälle sattuu, ja niin kävi tälläkin kertaa. Tämän mekon ohje on tosi simppeli, joten ei siinä mitään. Minulla oli kuitenkin haasteita löytää kaikkia tarvikkeita ja tarranauhaa en onnistunut kuitenkaan ostamaan. Niinpä ajattelin sitten hiukan oikaista ja hups, mitään suurempaa vahinkoa ei käynytkään. Yritin saada tähän napinläveä, mutta häpeäkseni tunnustan, etten saanut sitä millään onnistumaan koetilkkuun, joten päätin antaa olla. Olen kyllä tehnyt napinläpiä tuolla koneella, mutta ikuisuus siitä jo on. En löytänyt netin maailmastakaan mitään vinkkejä, joten annoin olla. Napit koristaa kivasti mekkoa, mutta ei niitä auki saa. Onneksi Emma ei ole oikea vauva, vaan kovapäinen tyttö, jonka ylle mekko kuitenkin menee helposti. Niin, ja mekosta tuli hiukan reilu. 


Aika kiva malli, vai mitä tykkäätte?
Toivottavasti äiti ei nyt lue tätä, nimittäin suuri häpeä laskeutuu ylleni kun tunnustan täällä julkisesti mokia ja nappiongelmia...

Seuraava ompelutyö odottelee tuolla jo mielessä. Pikkusisko Muru valitsi jo kankaita ja tomerasti kertoi, että mitä niistä tehdään. Eurokankaaseen oli tullut keväisiä unelmia, joten katsotaan mitä kivaa niistä saadaan aikaan.

Ihanaa päivää sinulle lukijani! ♡

Mia

23.2.2013

Waterblue ♡


Iloista lauantaita kaikille!

Täällä on vietetty hiukan blogihiljaisuutta, pakon edestä nimittäin hartiaseutuni koki hiukan tapaturmaista kolausta viikko sitten ja olen joutunut olemaan rauhassa kotona. Hiihtolomaviikolle oli aika haasteellista saada fysioterapiaa, mutta onneksi sekin järjestyi, sillä sen jälkeen on niska tuntunut taas palautuneen hiukan. Suosittelen siis jokaista tarkistamaan omaa istuma- ja työskentelyasentoa, sillä itsekin sain tietää monen ongelman johtuvan pienistä asioista.

Mutta nyt päivän aiheen pariin, nimittäin kertoilin teille jokin aika sitten eräästä tuunausprojektista ja tässä se on. Ikean reissulta tarttui mukaan löytönurkasta muutaman euron jakkara. En millään malttanut jättää sitä sinne, sillä meillä on istumapaikkoja melko vähän ja tukevista jakkaroista on aina johonkin nurkkaan käyttöä.

Tästä lähti projekti käyntiin:




Ja värinä käytettiin tätä tuttua sävyä, millä maalasin myös lastenhenkarit:


Tämä on vaan niin herkullinen väri, että tekisi mieli maalailla enemminkin kotona. Mies ei vaan jostain syystä lämpene...Ehkä kuitenkin lastenhuoneeseen? Sinne tämä on aivan ihana väri!


Ja tällainen oli lopputulos:





Mukavaa viikonloppua kaikille! ♡

Mia

Ja muistakaahan käydä ottamassa osaa arvontaan!

19.2.2013

Keväisiä tunnelmia


Tänään on ollut niin aurinkoinen päivä, etten malttanut olla tuomatta kevättalven iloa myös tänne blogiin. Viestinne ilahduttavat, ja vaikka en ole ehtinyt vielä kaikkiin vastata, niin voin luvata että kysymyksenne ja toiveet ovat mielessäni. Koitan palata niihin mahdollisimman pian!

Ei mene enää pitkään, niin päästään tepsuttelemaan tyylikkäillä ja keväisillä jalkineilla. ♡


Päivän asuvalinta oli hiukan mustahko, mutta korostuipa uusi söpö tuubihuivi edukseen!






Työpiste alkaa tosissaan olla kovassa työkäytössä. Pieni silityslauta on tuliainen äidiltäni yhdeksän vuoden takaa toiseen kotiini. Lauta on Ikeasta ja ollut tosi kätevä pienissä tiloissa.



Toin olohuoneesta tähän arkostointikaapin, kun uudelle tulostimelle ei vieläkään ole alustaa. Ei sitä oikein lattiallakaan kehtaa pitää, joten tämä menee nyt aluksi. Mies aikoo tehdä tähän oman pienen pöydän tms. ja oli jo roudannut roskalavalta jonkun kalusteen, mitä oli oikonut autotallissa. Saa nähdä minkälaisen ihanuuden hän tähän loihtii! Maalikin olisi jo valmiina.


Ei viikkoa ilman makeaa...vai miten se meni?


Tein tässä yksi ilta riisisuklaata, helppoa ja nopeaa! Maistuu koko perheelle ja eipä jäänyt turhan montaa palaa (siis yhtään), mitkä olisi laitettu nätisti kulhoon esille...

Aurinkoista päivää kaikille lukijoille! ♡

Mia


16.2.2013

Viikonlopun parhaat


Valoisa viikonloppu on parhaimmillaan ja istahdin hetkeksi tähän koneelle tuomaan kuvia kuluneista hetkistä. Loput vapaasta onkin sitten pyhitetty aika pitkälle koulutöiden tekemiseen, joten se rentoutumisesta. Nämä viimeiset kurssit tuntuvat olevan täynnä työtä ja paljon sellaisia "pikkutöitä" mitkä vaativat enemmin keskittymistä ja aineiston hakua, kun suuremmat kokonaisuudet ja projektit, missä olen ollut mukana. No, se koulujutuista, tässä on rentoa oloilua ja rauhoittumista meidän tyyliin.


Aavistelin, että näistä tuikuista tulee koristeet, mutta eihän se haittaa? Nämä on jotenkin niin somat, etten ole raaskinut sytyttää vielä liekkiä.


Pikkuhiljaa pienet nuput aukeavat. Osa on aivan tumman pinkkejä, osa erittäin hempeän vaaleanpunaisia.



Mies yllätti minut kauniilla kimpulla ystävänpäivänä.
Yhdessä ostettiin kukkia, mutta sain vielä kimpun yllätyksenä. Ihana yllätys ja parhaiten kestäneet kukat vähään aikaan.


Ruokailutila on nyt jäänyt tällaiseksi eli en ole laittanut peiliä, taulua tms. mitä olen miettinyt jo kolme vuotta! Yksinkertaisesti tuntuu vaan siltä, että less is more.
Kukkia on aina pöydällä ja valaisin kokoaa ryhmää, joten mitä siihen enempää lisäämää? Etenkään kun mitään måste -juttua ei ole tullut vastaan.


Tänään on eräänlainen merkkipäivä, nimittäin minulla ja miehellä tulee yhteisiä vuosia 8 täyteen. Se on pitkähkö aika, vaikka toisaalta tuntuu aika lyhyeltä siihen nähden, mitä kaikkea ollaan ehditty jo kokea ja luojalta saada. Tänään oli todella valkoinen ja valoisa päivä, joten innostuin kuvailemaan vähän joka kulmasta.










Mukavaa viikonloppua kaikille!

Mia