13.11.2012

Suklaa-vaniljakakku


Isäinpäivänä herkuteltiin mehevällä kakulla, missä oli suklainen kakkupohja, vaniljainen täyte ja kermainen kuorrutus. Halusin valmistaa jotain helppoa ja nopeaa, ennen kaikkea onnistua kerralla leivonnassa.
Allergiaperheessä tulee aina ottaa huomioon myös ruokarajoitteet ja aika usein ohjeita täytyy soveltaa.


Tämä kakku syntyi kuin itsestään, kun halusin jotain vaihtelua kakkupohjaan sekä täytteeseen.
Maut valikoituivat tyttären ehdotusten mukaan ja lopputuloksesta tuli maukas.

Kakkupohja

3 samankokoista, kirkasta lasia, joihin laitetaan sokeria ja jauhoja yhtä paljon, kuin munia.
Mittaa siis ensin kananmunat. Tähän kakkuun laitoin aineksia seuraavasti:
4 kananmunaa
sokeria
gluteenitonta jauhoseosta, hienojakoinen, 
mihin on sekoitettu 2 rkl tummaa kaakaojauhetta, (vehnäjauho käy myös)
Huom, jauho-kaakaoseosta tulee olla saman verran kuin sokeria ja munia, osa jauhoista korvaantuu kaakolla.
1 tl leivinjauhetta
0,4 dl laktoositonta luomumaitoa

Valmista sokerikakkupohja vatkaamalla munista ja sokerista valkoinen vaahto.
Lisää jauhoseos (mihin leivinjauhe on sekoitettu) siivilän lävitse, kun olet lisännyt noin puolet, lisää jauhoja ja maitoa vuorotellen taikinaan.

Paista kakkua vuuaassa (30cm) uuniritilän päällä aivan pohjalla 185 asteessa noin 15-20 minuuttia, kunnes pinta saa väriä. Kypsyyttä voi kokeilla puutikulla; kun taikinaa ei jää tikkuun, kakku on kypsä.

Täyte

marjahilloa (esim. mansikka/vadelma)
1 prk Valion maustettua vaniljarahkaa, mikä on laktoositon

Kuorrute

Flora Vispi
hopeisia nonparelleja




Herkullisia hetkiä arkeen sekä juhlaan!

5 kommenttia:

  1. Nam näyttääpäs kyllä hyvältä!:) Musta tuntuu et mä lihon jo pelkästään tällästen herkkukuvien kattelusta!:D

    VastaaPoista
  2. Eikä, miten mä nyt pystyn oleen töissä kun noin herkkua on :-D NAM! :-)

    VastaaPoista
  3. Nam, tuota kun ois päässyt maistamaan! Lurps! :D

    VastaaPoista
  4. Höh, pitikö pahentaa mun jo järkyttävissä mitoissa olevaa makeanhimoa :D

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit viestin!