30.5.2012

The Chairs

Uusi ja ihana ruokailuryhmä.
Nyt se on täällä. Aivan täydellinen.




Pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme Eamesin DSR-tuoleihin.
Ne sopivat paremmin muihin materiaaleihin ja kokonaisuuteen. Pidimme enemmin DSW-tuoleista, mutta halusimme täydellisemmän kokonaisuuden tähän kotiin. Tarkempi pohdinta tuotti tulosta.





Meidän oleskelutilojen ilme muuttui nyt aivan täysin, kun siirrettiin ruokailuryhmä takaisin paikoilleen.
Kuvia on ihan hirmunen määrä lisää, joten postauksia luvassa vielä tällä viikolla.
Mitä pidätte?

-Minttu

27.5.2012

Prinsessani ♥

Ihana, aurinkoinen viikonloppu vietetty.
Tästä on hyvä aloittaa uusi viikko. Tulevalla viikolla on luvassa paljon kaikenlaista, niin projektia kuin yhdessäoloakin. Viherkaappi on työnalla ja siihen on mennytkin paljon aikaa. Nukensänky  olisi tarkoitus maalata huomenna ja haluaisin pian päästä esittelemään sen teille.
Parvekkeen laittokin etenee, vaikkakin hitaasti. Lattia on tarkoitus tehdä mahdollisimman pian (vie aikaa viherkaapin tekemiseltä) ja sinne olisi tarkoitus hommata yhtä sun toista, kun lattialaatat saadaan paikoilleen.
Huomeseksi olenkin varannut urakan mikä sisältää parvekelasien ja suuren ikkunan pesemisen, puusohvan putsaamisen ja lattian pesun. Hurjasti hommaa siis tiedossa!

Tässä muutama pala viikonlopulta:

Viikonloppuna tyttäreni oli ensimmäistä kertaa ystävän syntymäpäivillä ilman äitiä.
Teemana oli prinsessajuhlat ja sinne meidän pieni rakas lähti innoissaan.


Tämä mekko on aivan ihana. <3
Kerron nyt salaisuuden: kumpa minullakin olisi tällaisia ihania mekkoja. :)


Nuoremmalle prinsessaiselle on ostettu myös suloisia mekkoja.
Ja onnekkaana tyttönä hän perii isosiskoltaan kaikki vanhat ihanuudet.


Molemmille prinsessoille on nyt melkein samanlaiset vaaleanpunaiset ihanuudet.


Kesäpäivän pikkuprinsessa.

Aurinkoa tulevaan viikkonne!

Minttu


Ja vielä muistutuksena:

* arvonnan palkinto odottaa edelleen voittajan yhteystietoja *

19.5.2012

Ruokapöydän tuolit


Tässä on The Final kaksikko eli Eamesin DSW tai DSR - tuolit.

Päätettiin melko yksimielisesti, että tilataan valkoiset tuolit, vaikka minua kutkuttaisi todella tilata fifti-fifti mustat sekä valkoiset. Tai jopa kaikki 4 mustia. Mies haluaa ehdottomasti valkoiset ja kyllä ne itseäkin miellyttävät, joten väri on päätetty.
Mallikin oli päätetty. Oikeastaan näitä kyseisiä tuoleja olemme ihastelleet jo yli 5 vuotta ja haikailin niitä jo edelliseen kotiin.
Mutta kumpi malli meidän kotiin sopisi paremmin?
Molemmissa on puolensa.

DSW - tuolit

+ huokuvat lämpöä ja kodikkuutta
+ sopivat hyvin kotimme sisustukseen
+ yksinkertaisuus miellyttää
+ jalat kokonaisuudessaan miellyttävät enemmin, kuin DSR-tuolissa
+ antavat kontrastia valkoisen rinnalle

- vaahtera poikkeaa muusta sisustuksessa käytetyn puun väristä

DSR - tuolit

+ modernit ja tyylikkäät
+ sopii kodin sisustukseen ja pohjoismaiseen tyyliin
+ linjakkuus ja jalkojen "kuvio" kiehtoo
+ metallin väri miellyttää kovasti valkoisen kanssa

- jalkojen "pohjatallat" epäilyttää hiukan - kyllästyykö, häiritseekö?

Tässä oli nyt muutamia plussia ja miinuksia, mitä ollaan pohdittu. En tosiaan tiedä, että mihin ratkaisuun tässä päädytään, joten kaipailisin mielipiteitänne.

Meidän keittiö on remontoitu 2011 loppuvuodesta ja on tyyliltään moderni, väritykseltään painottuu valkoiseen, tumman wenget tasot. Tyylin puolesta DSR:t olisivat passelit!
Toisaalta meidän sisustus on yhdistelmä uutta modernia sekä vanhaa ajatonta.
Molemmat tuolit on a i v a n ihanat.

Kerro, kumman mallin SINÄ valitsisit meille?

Minttu

17.5.2012

Kiireetön aamu






Aurinkoiset päivät...

...ja kiireettömät aamut on lähellä sydäntäni.
Kesän tuoksu ja ilma tuntuu jo täällä. Moni saattaa ehkä arvata joistain postauksistani, että asumme eteläisessä Suomessa ja täällä ainakin tuntuu jo kesän henki. Kaikki eivät ehkä jaa tätä tunnetta, mutta itselle tämä hetki ja aika tuntuu jo kesältä. 


Vapaat aamut, kun kiire ei ole mihinkään. Se tunne, kun saa rauhassa heräillä ja pienet jalat tassuttelevat käytävän lattialla ja pian pikkuinen kömpii kainaloon heräilemään.


Sunnuntaina juhlittiin äitienpäivää kakkukahvien kera.
Mies oli valmistanut kahden pikkuapulaisen kanssa upean aamiaisen. Kyllä tunsin itseni maailman onnellisimmaksi ihmiseksi.


Tänään oli miehen vuoro nukkua pitkään. Yllätykseksi valmistin meille brunssin.
Yleensä en ole aamusyöjä, mutta kiireettöminä aamuina nautin tuoreesta kahvista ja herkullisesta voileivästä. Tuore appelsiinimehu kuuluu aina aamupalaan.


Hyvää helatorstaita kaikille!
Muistakaa nauttia myös kiireettömistä, rauhallisista hetkistä rakkaiden ja läheisten parissa!


Minttu

12.5.2012

Pom Poms


Meillä vietetään ensi kuussa kuopuksen 2-vuotissyntymäpäiviä ja pitkin kevättä olen keräillyt ideoita ja reseptejä ylös. Tässä on kuva 1-vuotissyntymäpäiviltä, mihin askartelin silkkipaperista koristeita.
Tässä ohje, miten pallot tehdään.


Tarvikkeet

* silkkipaperia
* sakset
* lankaa/narua kiinnitykseen


Asettele paperit päällekkäin.
Paperin määrä riippuu siitä, miten tuuhean pallon haluaa.
Itse käytän 6-7 paperia.


Aloita taittamaan reunasta.


Käännä työ ympäri ja taita kuvan mukaisesti.


Taita paperinippu loppuun kuvan mukaisesti.


Sido nippu keskeltä haluamallasi langalla.


Leikkaa päistä kulmat pois tai kuviot.





Ota työ käteen langan kohdalta ja levitä sitä langan yläpuolelta auki.


Aloita reunasta avaamaan kerroksia, lehti auki yksi kerrallaan.
Tee se varovasti, sillä lehdet ovat vielä tiukasti yhdessä ja voivat revetä liian kovasta vetämisestä.


Kun yläpuoli on valmis, niin tee sama alapuolelle.


Ja Buffy Balloon on valmis!

10.5.2012

Puistossa


Aurinkoiset kevätpäivät jatkuvat ja ulkoilusää on ollut todella hyvä.
Pian saa vaatetta vähentää entisestään ja pihalle lähtö helpottuu.

Leikittiin eilen puistossa ja ihmeteltiin mitä kaikkea sieltä maasta nyt löytyykään.


Tämän kevään opinnot alkavat olla loppusuoralla, mutta vielä käytin yhden iltapäivän tentin lukemiseen.
Mikä olisi parempi paikka, kuin puistonpenkki lämpimällä säällä?







Pian puissakin vihertää!

Blogin ulkoasu on nyt kokenut täydellisen muodonmuutoksen.
Pitkään on ollut mielessä suunnitella uudenlainen look, mutta ei ole ollut aikaa riittävästi.
Katsotaan vähän aikaa miltä tämä maistuu, niin alan suunnitella uudenlaista ilmettä.

Minttu

8.5.2012

Ensimmäiset valkovuokot

Muistatteko, mikä päivä on sunnuntaina...?
Se on äitienpäivä, ja ihanaa huomata, että kevään ensimmäiset valkovuokot kukkivat!
Auringoisimmissa paikoissa valkoiset kaunokaiset kukkivat ja monessa paikassa oli varret nupullaan.

Tyttäret keräsivät äitille ihanan kimpun.




Ja tällä kertaa menossa on jotain sinistä...


Tästä tulee tyttöjen nukkeleikkeihin kesäpeitto.

Minttu

7.5.2012

The Versatile Blogger Award

Sain tämän ihanan tunnustuksen jo hetken aikaa sitten Jenniltä, Heliltä ja Sannalta.
Suuret kiitokset teille tunnustuksesta, olen otettu! <3

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen
2. Lisää The Versatile Blogger Award-kuva postaukseesi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Nimeä 15 bloggaajaa
5. Ja kerro heille tunnustuksesta! 

7 faktaa minusta

1.  Pidän valokuvauksen lisäksi myös lukemista!
Romaaneja, dekkareita, sisustuskirjoja, artikkeleita, kaikki itselle läheiset aiheet kiinnostavat myös lukemisena. Otan seuraavaksi haasteeksi itselleni lainata kirjastosta jonkun uuden kirjan.
2. Olen ensimmäiseltä ammatiltani ravintolakokki.
Osaan tehdä monenlaista ruokaa, vaikka nykyään laitan harvoin ruokaa. Opintojeni alettua mieheni on tehnyt pääsääntöisesti lämpimän ruuan arkena. Tunnustan, että tyttäreni oli eilen aivan innoissaan ja hihkaisi, että "äiti, sä osaat tehdä salaattia!" Isikin osaa. 
Kokkailu on mukavaa, mutta vaatii aikaa ja suunnittelua. Eritoten, jos haluaa tehdä jotain erikoista. 
3. Pidän ulkoilusta säällä kuin säällä.
Tärkeintä on varusteet. Oikeilla ulkovaatteilla pärjää niin pakkasessa, tuiskussa kuin kovassa vesisateessakin. Rakastan säiden vaihtelua ja rentoudun ulkoillen.
4. Arvostan itsetehtyjä asioita.
Olemme sellainen pariskunta, että teemme niin monen asian itse, kuin mahdollista.
Lapsuuden kodissa surisi aina ompelukone, käsitöistä nautin itsekin.
Mieheni on taitava nikkaroimaan kaikenlaista ja yhdessä suunnittelemme enemmin, kuin ehdimme koskaan tehdä. Myös tuotteen käyttöikä on tärkeää. Vanhat tavarat ja esineet viehättävät. 
5. Haaveilen omasta puutarhasta.
Oma maa mansikka, punainen tupa ja omenatarha.
Haaveilen vanhasta töllistä, pihasta ja omasta puutarhasta. Omenapuita, marjapuskia, porkkanamaa ja kesähuone. Toistaiseksi haaveilen omasta pihasta parveketta laittaen.
6. Tykkään leipoa ja maistella
Ja vain maistella. En useinkaan syö leivonnaisia, vaan nautin todella leipomisesta.
Harvemmin kuitenkaan leivon, sillä meillä ei riitä syöjiä ja vieraita käy harvoin.
Lomalla leivon varmasti enemmin, sillä olen lupautunut leipomaan miehen työpaikalle ainakin pari kertaa kakun tai piiraan.
7. Pariisi
Olen haaveillut jo pikkutytöstä asti Pariisin-matkasta ja vielä on toteuttamatta.
Huhujen mukaan sellainen olisi kuitenkin tulossa lähitulevaisuudessa.
 
Tällä kertaa en laita tunnustusta eteenpäin. Olen nähnyt tämän useassa blogissa ja tämä on tainnut kiertää jo useaan otteeseen blogeissa ristiin rastiin. 
Suuri kiitos kuitenkin tunnustuksesta!
Minttu 

5.5.2012

Heräilevä luonto

Kevät tekee tuloaan ja pian vihertää joka paikassa.
Meillä on ollut tapana käydä lähimetsässä ja puistossa ihailemassa ja ihmettelemässä lasten kanssa, miten ne pienet varvut ja lehdet sieltä nousevat.


Valko- ja sinivuokot alkaa olla jo kukassaan.
Meidän metsäalue on sellaisessa paikassa, että sieltä sulaa lumet viimeisenä ja kevät tulee hiukan myöhemmin esille. Pian päästään keräämään tyttöjen kanssa ensimmäiset kukat!


Leikkipuistoiluakin ollaan aloittamassa taas täydellä tarmolla.
Puisto on muodostunut tärkeäksi paikaksi, missä tavataan muita perheitä, vaihdetaan kuulumisia ja monesti otetaan pienet eväätkin mukaan. Meidän kulmilla asuu paljon lapsiperheitä ja melkein aina puistossa on joku enemmin tai vähemmin tuttu perhe.

Ulkoilussa olen suosinut monta vuotta Polarn O. Pyretin vaatteita, kuvassa windfleece - takki ja välikausihousut. Saman sarjan pipot on myös ollut aika hyvät. Sateisella säällä on hieman erilainen varustus.

 


Meillä parannellaan täällä isosiskon kuumetta, mitä on taas kestänyt jo monta päivää.
Tänään on ollut kuumeeton päivä, toivottavasti päästään pian jo ulkoilemaan!

Hyvää viikonloppua kaikille!

Minttu