25.8.2011

Keittiötä ja ruokailutilaa


Kettiöremontin suunnitteleminen ja toteutus on saanut uutta uulottuvuutta, kun olemme päättäneet muokata muutoksen myötä myös ruokailutilaa. Meillä on tällä hetkellä aivan liian suuri ruokailuryhmä tähän tilaan, eikä ole oikeastaan tarvettakaan näin suurelle pöydälle. Ihan tuulesta ei ole temmattu tämä ajatus, vaan on muhinut päässä jo jonkin aikaa. Viimeisin idea mikä meillä on ollut mietinnässä, on pyöreä pöytä. Se kävisi tähän parhaiten, sillä tuolien paikkaa voisi muuttaa ja liikkumatilaa jäisi reilummin.

Vaikka meidän keittiö ei olekaan nyt kovin edustuskelpoinen, niin laitan pari kuvaa, mistä saatte ehkä mielikuvaa näistä minun pohdinnoista.

Keittiö on tällä hetkellä "keittokomero-tyylinen" ja seinässä on ikkuna-aukko vitriinikaappeineen. Tämä on sinällään ihan kätevä ratkaisu, mutta kaipaisin kuitenkin enemmin avonaisuutta.



Tällä hetkellä ruokailuryhmä täyttää siis koko tilan ja ylimääräistä tilaa ei ole. Olen ajatellut laittaa pitkälle seinälle joko astiakaapin tai peilin + senkin. Lopulliseen ratkaisuun vaikuttaa tuleva ruokailuryhmä. Koko kodin seinät maalataan ja muutakin olisi tarkoitus lisätä tilaan. Siksikin tila näyttää nyt vaisulta, kun ennen remonttia ei haluttu hankkia mitään uutta, mikä ei mahdollisesti sovi sitten lopulliseen tyyliin.
Jos ja kun tämä remontti on ohitse, niin meillä tulee näyttämään melko erilaiselta ja päästäisiin viimein näistä rästihommista eroon. Sitten voisin keskittyä kylpyhuoneen ja eteisen kohentamiseen. Nekin nimittäin kaipaavat todella kovin kunnon kohentamista.

Keittiössä on nyt valkoista ja sinistä ja sillä linjalla ajattelin pysyä. Lisäksi haluan mustanharmaata tasapainottamaan tilaa. Olemme ajatelleet mustanharmaata lattiaa ja se tuntuu jo ihan käytännölliseltä lapsiperheelle. Nykyinen lattia on vaaleaa kivilaattaa ja se ei meinaa kestää puhtaana hetkeäkään. Valkoiset kaapistot ei ole juurikaan kärsineet ruuanlaitosta, joten sillä linjalla jatketaan. Ikeasta olen löytänyt jo monta juttua, mitkä tahdon ehdottomasti sitten uuteen keittiöön. Huomenna olisi suunnitelmissa tehdä tarkat laskelmat keittiön kustannuksista ja pyytää vielä yksi tarjous eräältä keittiöliikkeeltä ja sitten päästäänkin jo päättämään, mistä "ostamme" keittiön. Tuntuu hienolta, että tämä pitkä prosessi taitaa viimeinkin päästä toteutus vaiheeseen.

Lisätään tähän loppuun nyt sitten kevennykseksi ihan vaan kuvia. Herkut on taas kaikonneet keksitornista...




Kertokaa ihmeessä vinkkejä tai ehdotuksia, jos sellaisia keksitte!

Aurinkoista iltaa toivottaen

- Minttu

21.8.2011

Sisustuskuvia


Viikonloppu on mennyt taas kerran todella nopeasti ja paljon on ollut tekemistäkin. Olen ollut ahkera (ja niin on ollut miehenikin) ja kotia on siivottu, järjestelty ja uusia (ja vanhoja) löytöjä laitettu paremmin paikoilleen. Varsin tehokas viikonloppu, sanoisinko?




Pidemmittä puheitta, tässä olisi nyt hiukan kuvia uusista ostoksista ja kodin "hiukan syksyisemmästä" lookista.




Uusi aterinlaatikko sai paikkansa Pentikin astiakaapista. Tämä herkku oli pitkään must have - listalla ja nyt sain sen omakseni. Tilava, selkeä ja ihana - juuri meidän tyyliä.




Uusia pikkuisia piirakkavuokia tytöille. Jostain syystä nämä jäi ostamatta Porvoon ja Loviisan matkan aikana, mutta nyt otin vahingon takaisin, kun sattuivat sopivat olemaan kaupassa edullisesti.


Tämä ei ole uusi, mutta sattui sopivasti kuvaan. Tällaista kerrostarjotinta etsin pitkään etsystä, mutta ilokseni se löytyikin Riviera Maisonilta tästä "kotikulmilta" ja vältyin postikuluilta.







Uusia tekstiilejäkin on kotiin hankittu. 
Tähtityyny on pellavaa ja yksi suosikkini.
Kesällä mieheni osti minulle pitkään haaveilemani Pentikin shaalin, beige - of course ja ostin Puro-sarjan tyynyliinoja hiukan useampaa laatuakin. Mustia, ruskeita ja yhden punaisen, mitä olen miettinyt hiukan arvottavaksi, mikäli sellainen inspiraatio iskee...







Illaksi on hankittu hiukan herkkuja, sillä juhlimme mieheni kanssa yhteisen - ja viimeisen lomaviikon alkua. Huomenna tyttäremme aloittavat harjoittelun päiväkodissa ja viikon päästä valtaa uudenlainen arki meidän perheen. Aika innolla ja hyvillä mielin, joskin haikeana odotan tätä. Juurikin siksi tämä syksy tuntuu nyt erityiseltä. 

Rentouttavaa sunnuntai-illan jatkoa kaikille!

16.8.2011

Syksy tuli kotiin


Ilma on viilennyt, illat hämärtävät ja lehdet vaihtavat väriä. Syksy alkaa tuoksua jo raikkaasti elokuisissa päivissä. Elokuu on kaunista aikaa, vaikka kesäisiä päiviä kohtaan jää kova haikeus.

Tällä viikolla piinannut flunssa on vienyt puhdin kokonaan ja on jäänyt moni asia toteuttamatta. Tyttöjen huoneesta puuttuu edelleen verhot ja tähän asti on ollut tarkoitus etsiä mieluisa kangas ja ommella itse. Nyt alkaa kuitenkin näyttää siltä, että täytynee lähteä etsimään valmisverhoja ja tässä kohtaa otan mielellään vastaan vinkit. Eli, mistä löytäisi ikkunan levyiset, laskostettavat verhot? Väri pitäisi olla valkoinen, tekstiä saa olla mutta muuten hyvin neutraalit.





Uskallan myöntää, että kynttilöitäkin on iltaisin jo poltettu. Kynttilät on niin tunnelman luojia, etten muista yksiäkään juhliakaan, missä ei olisi ollut kynttilöitä. Voisi kai siis sanoa, että kynttilöitä meillä on esillä harkiten vuodenajasta riippumatta. Nyt on kuitenkin ihana kaivaa tosissaan eri värisiä ja kokoisia kynttilöitä laatikoista ja tunnelmoida lasten mentyä nukkumaan.

Tällä viikolla on nautittu lämpimistä juomista ja itsetehdyista suklaamuffineista. Browniet oli menestys, muffinit kelpo herkku, mutta mies jäi vielä kaipaamaan valkosuklaamuffineja - nehän on niitä aivan parhaimpia herkkuja. Ehkäpä niitä voisi leipoa seuraaviin juhliin? Ohjeitakin voisin tänne kirjailla muistiin, kun ehdin.


Iloisia syyspäiviä!

12.8.2011

Chocolate brownies

Suklaiset manteli-browniet


100g tummaa suklaata
100g margariinia
2dl sokeria
2kpl kananmunia
2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
100g kuorittuja manteleita

o sulata tumma suklaa mikrossa miedolla lämmöllä sekoitten välillä
o lisää margariini ja jatka sulattamista
o sekoita sokeri seokseen ja anna jäähtyä hetken
o lisää kananmunat yksitellen ja sekoita
o sekoita kuivat ainekset ja lisää seokseen
o leikkaa manteleita karkeaksi rouheeksi ja lisää puolet taikinaan
o kaada seos kakkuvuokaan, minkä halkaisija on noin 26cm
o lisää loput mantelit päälle

o paista 175 asteessa o 20 minuuttia o

Tarjoa jäähtyneet browniet vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa!






Makoisia herkutteluhetkiä!