17.6.2017

Valmistaudutaan juhlaan

Onko asioiden jättäminen viimetinkaan huonoa äitiyttä? Podenko turhaan huonoa omaatuntoa siitä, että olemme auttamatta vähän jäljessä lapsen syntymäpäiväjuhlien kanssa? Ei ole ollenkaan tapaistani jättää asioiden hoitoa viimemetreille, mutta here we go! Olemme siis järjestämässä tyttärelleni syntympäpäiväjuhlia huomiselle, enkä ole edes vielä leiponut. Kyllä, luit oikein. Leivon vasta huomenna. Tämän osuuden pitäisi olla helppoa, mutta tavallaan olen jättänyt omaa siivousosuuttani myös huomiselle.


Mieheni on kultaakin arvokkaampi, kun puhutaan tiimityöstä. Jaamme asiat hyvin ja kumpikin on yleensä tyytyväinen. En muista tilannetta, jossa toinen olisi kokenut epäoikeudenmukaisuutta. Poden kuitenkin nyt hieman huonoa omaatuntoa, sillä omalta osaltani valmistelut ovat jääneet puoli tiehen. Yleensä suunnittelen kaikkea viikkoja ja valmistelutkin aloitan jo ajoissa. Kiireistä on helppo syyttää, mutta ei se koskaan ole koko totuus. Tällä kertaa erilaista on se, että tytär on itse suunnitellut kaiken. Hänellä on ohjelmat, tarjottavat ja koristelut mielessä. Toki autan suurimman osan, mutta hän on hyvin ylpeänä apulaisena keittiössä ja muissa asioissa.


Suuret linjat ovat toki kunnossa, siitä ei ole kyse. Ehkä se on osittain hallinnan puutteesta tai sen siirtämisestä muille. Lapset eivät ole enää taaperoita, vaan itsenäisempiä ja fiksuja, ajattelevaisia lapsukaisia. Pieniä, mutta niin isoja. Pysähdyin eräänä päivänä pohtimaan elämäntilannettani ja tajusin olevani eräänlaisessa murroskohdassa. Tämä on se hetki, kun asiat muuttuvat pikkuhiljaa. Tietenkin muutosta on koko ajan taustalla, sillä lapsethan kasvavat koko ajan. Nyt meillä on kuitenkin erilainen elämä alkamassa, sillä hyvästelimme päiväkodin lopullisesti.


Että näin meilläkin joskus. Jos jokin asia ei ole muuttunut, niin se on äidin oma aika. Jatkossakin se alkanee vasta myöhemmin, sillä naperot eivät jostain syystä nukahda enää kahdeksalta. Tällä hetkellä pidennämme iltaa lukemalla Supermarsun seikkailuita. Voi hyvänen aika, että aikuinen saa naurahtaa useaan otteeseen. Ja tämä on mitä mainioin tapa sukeltaa lasten maailmaan, ymmärtää ja muistuttaa itseään siitä, millainen on joskus ollut. Lapset rakastavat tarinoita.

Niin se vaan tuntuu olevan, että vanheneminen vetää tunteelliseksi. Sillä ei ole väliä, kuka vanhenee. Nostalgiaa, muistoja, ajatuksia tulevasta, odotuksia elämästä. Onneksi on tämä hetki juuri nyt. 

5.6.2017

RUOKAOSTOSTEN SUUNNITTELUSTA

Viikon ruokalistan suunnittelu ei käy kädenkäänteessä, ellei ole konkari tai niin nuuka. Tottunut kotikokki saattaa saada ruokalistan nopeastikin valmiiksi, mutta toista se on joillain. Minä kuulun siihen joukkoon, joka haluaa suunnitella kaiken huolella aina ruokakirjojen ja - lehtien selailusta lähtien. Aivan joka kerta en sentään käy koko kirjapinkkaa lävitse, mutta hyvin usein etsin ideoita ainaisiin lihapulliin ja kaalikeittoon lempikirjoistani.

Palasin ajassa hieman taaksepäin ja pohdin, miten nuorena sinkkutyttönä se oli toista. Viikon ruokaostokset koostuivat kana- tai jauhelihapaketista, pienestä margariinirasiasta, pienimmästä juustopaketista (ehkä) sekä vihanneksista. En ole koskaan juonut maitoa, joten yleensä välipalat koostuivat hedelmistä. Jogurttia syön hyvin harvoin. Jo tuolloin oivalsin, että tahdon vielä jonain päivänä työnnellä isoja ruokakärrejä ja juuri siksi haluan myös käyttää aikaa kaiken suunnitteluun. Tässä nimittäin piilee sellainen juju, että kaupassa käynti ei ole aivan ilmaista huvia. Ruokabudjetti on paisunut lasten myötä ja asiaan hieman perehtyneenä olen huomannut, miten paljon rahasummaan voi itse vaikuttaa. On kuitenkin joitain asioita, joista ei halua pihistää ja niistä olemme sopineet miehen kanssa. Tässä on muutama esimerkki, mitä ajattelen asiasta.

Italialainen tummapaahteinen kahvi on listallani ykkösenä. Voisin luopua vaikka mistä kulinaarisesta herkusta, mutta kahvista en tingi. Olen löytänyt suosikkini kokeilemalla ja jos nyt aivan rehellisiä ollaan, niin minun tulisi sairauteni vuoksi välttää kahvin juontia. Se on kuitenkin todella vaikeaa ja tällä hetkellä kahvi ei aiheuta oireita kohtuullisesti nautittuna. Eräänä seikkana mainittakoon, että tummapaahteinen kahvi närästää vähemmän ja on kertakaikkiaan herkullinen päivänaloitus.

Ruokakomeromme on täynnä ruokaa ja ylin hylly on varattu astioille, kynttilöille ja maljakoille. Olen säilykkeiden suhteen valikoiva, suolakurkut ja vihreät oliivit kuuluvat vakiovarustukseen, niin kuin tomaattimurska ja Bonnen herkulliset hillot.

Kuiva-aineet ovat todella tarkasti valikoitu, sillä olemme allergiaperhe. Olen laittanut kaikki viljoja sisältävät tuotteet erikseen ja säilytämme näkkäreistä lähtien raaka-aineet omillaan. Vain tietyt merkit sopivat ja lapsilla on vielä toisistaan poikkeavat, sopivat ruoka-aineet. Tämä aiheuttaa hieman rajoitteita, mutta olemme jo kahdeksan vuoden aikana kouliintuneet aika hyvin löytämään meille sopivat tuotteet. Pastat ja jauhot ovat siis sellainen ruoka-aineryhmä, joissa emme pihistele. Meillä ei oikeastaan ole siihen varaa, sillä en halua syöttää lapsille riisiä joka päivä. Valitettavasti peruna ei sovi vanhemmalle tyttärelle, joka on muutenkin rajoittuneempi ruokavalion suhteen. Niinpä pastoissa on valikoimaa niin laajalti kuin mahdollista. Olemme opettaneet tytöille myös lisäkesalaatin merkitystä juuri siitä syystä, ettei pastakaan voi olla jokapäiväinen ruoka.


Tuoreet kasvikset ja vihannekset ovat iso menoerä ostoksissamme. Ellei rahassa mitattuna, niin ainakin tilavuudelta. Suosin paljon kotimaista sekä luomua. Juureksiin tuhlaan myös mielelläni, sillä niissä ei kilohinta ole päätä huimaava. Rakastan tuoreita raaka-aineita ja vältämme pakastevihanneksia viimeiseen saakka. 

Periaatteeni ruokalistan suunnittelussa on se, että lähes kaikkea voidaan valmistaa allergioista huolimatta. Ainesosan voi aina korvata tai vaihtaa. Näin ollen meillä ei kuitenkaan syödä koskaan hernekeittoa, vaan esimerkiksi lohi- tai nakkikeittoa. Kaikki, mitkä ovat leivottavia voidaan tehdä itse. Piparkakut, vohvelit, pannarit, kakut ja monet muut olen muokannut meille sopiviksi ja niin, että mausta ei ole kiinni. Lähtökohtana on se, että lapset saisivat mahdollisimman monipuolista ruokaa rajoitteista huolimatta. 

Tunnustan olevani todella nirso ruuan suhteen, joten arkiruoka ei voi olla kehnoa tai liian peruskamaa. Toisaalta piheyksissäni saatan joskus syödä monta päivää putkeen vain kaurapuuroa ja elämäni ainoaa juttua, mitä ilman en voisi elää: näkkileipää! Ruuanlaitto on kuitenkin melko suoraviivaista ja ruokaostosten suunnittelussa käytän seuraavanlaista kaavaa:

  • perusostokset (maito, leikkeleet, juusto, margariini, vihannekset, hedelmät)
  • taloustarvikkeet (pesuaineet, paperit, siivoustarvikkeet yms.)
  • täydennysostokset (juurekset, jogurtit, lihat, pastat, riisit, kananmunat, leivät)
  • erikoisostokset (joita tarvitsee harvoin, esim. jotain tiettyä ruokaa varten)
Periaatteessa perusostoksiin sisältyy tietty lista tuotteita, jotka molemmat muistavat suurinpiirtein ulkoa. Taloustarvikkeita ostamme kerran kuukaudessa (tai harvemmin). Täydennysostokset puolestaan ovat sellaisia, joita ostetaan tarpeen mukaan. Erikoisostoksia on harvemmin ja oikeastaan lähinnä juhlien yhteydessä. Kauppaan on helpompi mennä, kun pohdimme yhdessä, riittääkö perusostokset vai onko jotain täydennettävää. Joka kerta en kirjoita listaa erikseen, mutta joskus sekin on paikallaan kun on paljon ostettavaa.


Perusruokia, joita meillä suositaan on mm. lasagne (ja sen pikaversio), makaronilaatikko, täytetyt kesäkurpitsat, nakkikastike, bolognaise - kastike (ja muut pastaruuat) sekä munakas. Pyrimme tekemään itse mahdollisimman paljon, jolloin tiedämme tasan tarkkaan mitä ruuat sisältävät. Appivanhemmat ovat myös todella ahkeria sienestämään, marjastamaan sekä kalastamaan. Jonkin verran saamme heiltä luonnon antimia: mätiä, sieniä, marjoja sekä kaloja. 

Ruokaostosten suunnittelu niin viikko- kuin päivätasollakin on joskus monivivahteista puuhaa. Mitään tarkkaa budjettia meillä ei ole, mutta sellaisen kokeileminen houkuttelee aika paljon. Kenties tästä innostuu vielä suunnittelemaan tarkemmin ruoka- ja talousostokset?

22.5.2017

SISUSTUSOSTOSTEN HANKINTA

Onko sinulla aikeissa hankkia uudet sohvatyynynpäälliset tai kenties maljakko? Kaipaako lastenhuone piristystä tai vessa uutta mattoa? Mieti vielä uudelleen. Pohdin tässä eräänä päivänä materiaa ja niitä kodin hankintoja, jotka ovat pian edessä. Ne ovat lähinnä säilytyskaappeja sekä valokuvakehyksiä. Kodin sisustus on vakiintunut ja tasapainossa, joten muutoksen tarve on minimaalinen. Viime aikoina sisustusostojen hankinta onkin romahtanut ja koen, että juurikaan ei ole tarvetta hankkia mitään. 


Mitä kaikkea uutta sitten on tarpeellista hankkia kotiin? Minkälaisille asioille on todella käyttötarkoitus? Tarpeen ja haluamisen välillä on suuri ero ja itselleni tämän asian sisäistäminen vei jonkin aikaa. Olen tietysti tiedostanut tämän asian jo pitkään, mutta mieliteoille on helppo sanoa kyllä, kun on tilaisuus ja riittävästi tahtoa. Minulla on ollut jo pitkään projekti turhasta eroon ja nyt voin viimein sanoa, että olen päässyt todella vahvasti ydinajatukseen. Minulle tämä on tarkoittanut kodin varustelun vakiintumista ja sitä, ettei laiteta tavaraa kiertoon ajatuksena korvata se jollain. Eli ongelma itsessään ei poistu, vaan sama oravanpyörä jatkuu ja tavaran eteenpäin laittaminen sallii uuden hankinnan. Kuulostaa monimutkaiselta, eikö?


Yksinkertaisuudessaan itsensä kanssa täytyy tehdä päätös. Matkan aikana olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin ja alkanut asettaa rajoja. Niitä samalta kuulostavia rajoja, joita lapsillemme olemme innoissamme asettamassa milloin mistäkin. Omien rajojen eli kykyjen tai tuntemusten ymmärtäminen on myös osa projektia. Tuntuu turhalta aloittaa mitään, ellei todella pohdi asiaa monelta kantilta. Itselle täytyy myös olla hellä ja armollinen, sillä ei se muutos hetkessä tapahdu. Tai toisessakaan. Välillä on vaikeaa ja toisinaan helpompaa. Silloin kun on tehnyt itselle pelisäännöt selviksi, on helpompi onnistua. On aina jokin sääntö tai muistutus, mihin palata jos tuntuu vaikealta. 

Sisustushankintojen tekeminen on nykyään helpompaa, sillä heräteostoksia ei juurikaan synny. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että käyn hyvin harvoin enää kaupungilla. Työ, opinnot ja perhe-elämä on imaissut niin syvälle, että asiointiin on varattava aikaa. En jaksa enää lähteä hetken mielijohteesta "kaupoille". En ainakaan ilman lomaa. Nykyään oma hyvinvointi menee kaiken edelle. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin luopumassa tärkeästä intohimosta, sisustamisesta. Luen mielellään uusimpia lehtiä ja harrastan pinterestiä. Sommittelen värejä ja sävyjä sekä pohdin kalustejärjestystä. Kun havaitsen ongelman, lähden mielellään pohtimaan sitä eri näkökulmista. Yritän edelleen ratkaista säilytysongelmia ja kaikkea ei niissäkään hoideta yhdellä kertaa. Vaatii aikaa ja vaivaa sekä nimenomaa pääomaa lähteä toteuttamaan toiveita. Lisäksi täytyy olla varma, että tahtoo panostaa juuri tähän asiaan. Tällä hetkellä meillä on hyvin tasapainossa eri tilat ja oikeastaan säilytystila on sellainen, mihin kaipaan parannusta. Meillä ei edelleenkään yli kahden vuoden asumisen jälkeen ole lakanoille tai pyyhkeille paikkaa. Tai keittiötekstiileille. Niin se siitä täydellisyydestä. If you know what I mean.


Toiset pitävät hankintoja ja ostoksia itsensä palkitsemisena. Tähän minäkin olen monesti vedonnut. Siinä vaiheessa, kun se lähtee kuitenkin liiallisuuksiin, on vedettävä raja. Muistan kerran, kun laihdutusohjelmassa nainen puolusti itseään sillä, että hän tarvitsi palkintoa monta kertaa päivässä: kun on tehnyt kotityöt, käynyt ulkona, vienyt lapset sinne ja tänne, ja niin edelleen. Jossain vaiheessa hän oli siinä pisteessä, että hän ansaitsee koko ajan lähes kaikesta ruokaa - silloin oltiin metsässä tässä syömisasiassa. Näissä sisustusostoksissa voi piillä sama vaara, mutta erilaisin seurauksin. Lopputulemana voi olla kaapillisia ihanaa tavaraa, joka ei mahdu mihinkään. Eli siis tavaranpaljous. Koskaan ei ehdi ottamaan esiin ja kaiken olemassa oloa ei voi edes mitenkään muistaa. Toisaalta ostaminen voi myös viedä rahat ja tuoda taloudellisia ongelmia. Oma elämä tai parisuhde menee koetukselle. Sitten tulee entä jos, kokeilut, testimielessä, mitä jos kuitenkin ja kaikki muut kootut selitykset, jossa tavaraa sommitellaan ja sitten myydään ja sama alkaa alusta. Ei kertakaikkiaan siinä ole mitään järkeä. Ei minusta ainakaan. Enkä väitä, että tämä olisi ehdotonta. Paras konkarikin saattaa joskus tehdä vikaostoksen, vaikka pienenkin. Ei tässä sitä mitata, vaan laaditaan suurempia linjoja. Ja jos hutiostosten tekeminen mietityttää, kannattaa lisätä vielä viikko mietintäaikaa.

Arvatkaa mistä tiedän, että nyt alan olla oikealla kohdalla tavaramäärän kanssa? Tietysti siitä, että uutta myytävää saa hakea. Nimittäin lastenvaatteista. Ja kyllä. Saa myös kyllästyä ja myydä eteenpäin, kun en tee sitä jatkuvasti. Tässäpä taas itselle muistutus siitä, miten hyvää työtä olen tehnyt itseni kanssa.